Miten palata yhteiskuntaan, jos ei ole koskaan siihen kuulunutkaan?
Kakku on pitkä, mutta elämä lyhyt.
Miten vankeus muuttaa ihmistä?
Mistä repäistä kokonaan uusi elämä rikosten ja päihteiden tilalle?
Miten palata yhteiskuntaan, johon ei ole koskaan kuulunut?
Miksi selliä ei saa sanoa kodiksi?
Vuokraisitko asuntosi ex-vangille?
Haluaisitko hänet työkaveriksesi?
Mistä itse haluaisit vapautua?
Miten ajattelit sen toteuttaa?
Istun hämärässä teatterisalissa.
Jo heti esityksen ensitahdeista tunnen, kuinka silmien pohjalle muodostuvat lammikot. Niiden pinta aaltoilee, vuoroin tyyntyy ryöpsähtääkseen taas kohta pitkin poskia.
Parin metrin päässä minusta paukutetaan isoista saaveista tehtyjä rumpuja, syödään kakkua, huudetaan mikkiin, lauletaan.
Minua katsotaan suoraan kohti, niin kuin vain toinen ihminen voi toista katsoa. Ja minä katson takaisin, sillä minua puhutellaan. Puhutellaan tarinoilla, joita olen kuullut aikaisemminkin, kasvotusten. Tarinoita, jotka ovat tosia.
Vapauden kauhu -esitys tekee näkyväksi vankilasta vapautuvien henkilöiden tilanteita ja pohtii, miksi vankilasta on tässä yhteiskunnassa niin vaikea vapautua. Teatteria, musiikkia ja elävää kuvaa yhdistelevässä esityksessä nähdään ammattilaisten lisäksi myös vankilataustaisia henkilöitä.
Mikä meitä yhdistää, kaikista erottavista tekijöistä huolimatta?
Toisinaan saa nähdä jotakin sellaista, minkä toivoisi joka ikisen ihmisen näkevän. Sellainen esitys oli Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön Kiasma-teatterissa esitetty Vapauden kauhu.
Minulle taiteessa on kysymys näkymättömän tekemisestä näkyväksi, vaietun nostamisesta valokeilaan. Tässä oli kyse juuri siitä: todellisuuden hieromisesta katsojan naamaan niin tyylikkäästi, että hän jää anelemaan lisää.
Tomaattisilmien punoitus hävisi seuraavaan aamuun mennessä, mutta iholla esitys tuntuu vieläkin.
Kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia. Rikoksesta täytyy rangaista, se on selvä.
Mutta miten?
Auttaako se, että ihminen eristetään yhteiskunnasta?
Auttaako se, että häntä ei katsota?
Auttaako se, ettei häntä kosketeta?
Kauanko sinä kestäisit ilman katsetta ja kosketusta?