Mutta kun minähän juon kohtuudella
Viina on nykyään otsikoissa aika usein. Hyvä niin.
Tänään katseen pysäytti vanhempien alkoholismista lapsen näkökulmasta kertovan Fragile -teatteriesityksen puffijuttu Ylellä.
Lapset ja nuoret kokevat aikuisten alkoholinkäytön pelottavaksi vaikka vanhemmat omasta mielestään ovat kohtuukäyttäjiä.
A-klinikkasäätiön laajassa Lasinen lapsuus -kyselystä käy ilmi, että joka neljäs 12–18-vuotias nuori kärsii vanhempien alkoholinkäytöstä. Vanhempien juominen aiheuttaa lapsissa häpeää.
Ongelma on yleinen ja surullisen vaiettu. Juuri häpeä tekee siitä sellaisen ja sitä häpeää moni kantaa mukanaan vielä vuosia, jopa vuosikymmeniä lapsuusvuosien jälkeen. Karkeasti arvioiden Suomessa on noin 500 000 alkoholin suurkuluttajaa ja jokaisella heistä noin 4-5 läheistä, joiden elämään hänen alkoholinkäyttönsä vaikuttaa tai on vaikuttanut, tavalla tai toisella.
Se on aika hemmetin iso määrä.
Todennäköisesti suuri osa suurkuluttajista ei myöskään myönnä omaa ongelmaansa, vaan kuvittelee itsensä kohtuukäyttäjäksi. Tästä syystä sana kohtuukäyttö on niin ongelmallinen: koska kohtuus tarkoittaa eri ihmisille täysin eri asiaa. Jollekin se voi tarkoittaa yhtä saunakaljaa kerran viikossa ja viinilasillista sunnuntailounaalla, toiselle se on sitä että joka viikonloppu rällätään mutta arkena ollaan visusti nenä valkoisena.
Jo aiemmin keväällä Yle julkaisi jutun siitä, kuinka stressaantuneiden työssäkäyvien iltajuominen on kasvussa. A-klinikkasäätiön johtavan ylilääkärin Kaarlo Simojoen mukaan olisi oikeasti syytä huolestua siitä ihmisjoukosta, joka käy töissä mutta juo silti säännöllisesti ja joskus roimastikin.
Meidän kulttuurissamme on tällainen ulottuvuus, että niin kauan kuin hoidat työsi ja muut kansalaisvelvollisuudet, alkoholinkäyttöön ei hevin puututa. Tiedän urani varrelta, miten työssäkäyvät voivat vapaa-aikana olla lähiympäristölleen tuhoisia runsaan alkoholinkäyttönsä vuoksi. Lapset saattavat kantaa näitä kokemuksia kauan. Kukaan ei juurikaan puutu tähän juomistapaan, koska aikuinen – äiti tai isä – kuitenkin hoitaa velvollisuutensa.
Hoitaa ehkä velvollisuutensa työntekijänä, mutta ei vanhempana. Siihen kun kuuluu paljon muutakin kuin vain katon maksaminen pään päälle ja leivän tuominen pöytään.
Kuten läsnäolo, lapsen aito kohtaaminen ja tämän näkeminen oikeasti. Siihen pystyy tissuttelijakin varsin huonosti, saati sitten vielä kovempi juomari.
Omasta mielestään vanhempi voi olla ihan mukavalla tuulella eikä ollenkaan mikään sellainen kauhea öykkärivanhempi, joista valistusvideoissa varoitetaan. Ongelma onkin siinä, ettei vanhempi voi koskaan nähdä itseään lapsen silmin. Eikä lapsi välttämättä kerro vanhemmalleen, vaikka tämän käytöksessä olisikin jotakin ahdistavaa ja pelottavaa. Lapsilla kun on tapana olla lojaaleja vanhemmilleen vielä silloinkin, kun ei ehkä enää kannattaisi.
On aika päästä eroon siitä mielikuvasta, että juopoksi voi tulla vain makaamalla työttömänä sohvalla ja latkimalla keskiketterää kaupungin vuokra-asunnossa. Tai että lapsilleen voi tehdä hallaa vain ajamalla heidät kännipäissään lumihankeen. Riippuvuuden voi hankkia itselleen yhtä lailla vuosikertaviineillä ja pienpanimo-oluilla kuin tarjouskaljalla. Säännölliset tulot, kallis koti, kesämökki ja komea auto eivät suojaa alkoholismilta.
Eivätkä ne myöskään suojaa haavoilta alkoholistin lapsia.