Onnea on pöytiintarjoilu
Maanantai oli hyvä päivä. Laitoimme kollegan kanssa Liehtalanniemen museotilan talvisäilytykseen: tomutimme matot, lapioimme lannat tunkiolle ja vilkutimme kuljetuslaatikon rakosesta pilkistävälle kananperseelle heipat.
Sitten palautimme avaimet ja nappasimme kesän tippikassan kainaloon. Ja eikun syömään.
Sahanlahden uudistunut ravintola oli meiltä molemmilta vielä korkkaamatta. Ehdimme paikalle juuri ennen lounasajan päättymistä ja olin tapani mukaan varautunut pahimpaan eli kohtaamaan hyytyneen noutopöydän. Vaan ei. Pöytään istumaan ja lista käteen.
Ooh, saa valita kahdesta alku- ja pääruoasta! Ja jälkkäriäkin! Miulle koko menu ja vielä joku hyvä viini, mitä sie suosittelet? Chardonnay kuulostaa hyvältä, otetaan semmonen!
Ja voi v***u että oli kuulkaa hyvää ruokaa. Samettista valkosipulikeittoa, paistettua Puumalan lohta ja kantarellisoossia, jäätelöä ja tuoreita marjoja.
Lähiruokaa tuoreista raaka-aineista, mutkattomasti valmistettuna, nopeasti ja ystävällisesti tarjoiltuna. Ei se ole sen vaikeampaa.
Jotenkin tuli ikävällä tavalla verrokkina mieleen uusin Yhteishyvä-lehti, jossa hehkutettiin jonkun S-ryhmän ravintolan jälkiruokauutuutta. Kyseessä oli juustokakku, josta piti erikseen mainita että tämä se onkin siitä erikoinen jutska että on ihan täällä paikan päällä leivottua.
Plääh.
Ravintolareissuille on toki monia eri tarkoituksia. Joskus pääasia on vain se, että saa nopeasti jotakin vatsantäytettä eikä tarvitse itse tiskata. Silloin pakasteesta pannulle-hommakin toimii joten kuten. Mutta sitten kun saa jotain oikeasti hyvää, josta näkee ja maistaa että se on tehty ajatuksella ja kunnioituksella sekä itse ruokaa että asiakasta kohtaan, on se jo melkein liikutuksen paikka.
No, en sentään itkenyt. Mutta hyrisin kyllä tyytyväisyydestä lautasen äärellä, vähän niin kuin Pomppu-kissa joka kehrää aina raksuja syödessään.
Ja mikä onni on siinä, että ruokailun aikana ei tarvitse kertaakaan nostaa takapuoltaan tuolista. Ilmeisesti suomalainen itsepalvelukulttuuri istuu jo niin tiukasti ihoni alla että jaksan erikseen riemastua tästäkin. (Vähän aikaa sitten kimpoilin Instagramissa tästä helvetin Hesburgerin hakulaitteesta. Ehkäpä en vaan enää mene sinne syömään, niin pääsen siitäkin harmituksesta.)
Edelleen elämäni huikein palvelukokemus löytyy toissakeväiseltä Helsingin-reissulta ja ravintola Elitestä. Toiveet toteutettiin ennen kuin niitä ehti edes itse ajatella, saati lausua ääneen. Meitä oli tosin iso ryhmä ja jätimme jälkeemme useamman satalappusen, mutta haluan uskoa että timanttinen asiakaspalvelu ei johtunut pelkästään siitä. Sellaisen kokemuksen jälkeen leijailee pilvissä ja uskoo taas hetken ajan ihmiskunnan hyvyyteen.
Vaaditaan siis laatua ja muistetaan myös kehua ja kiittää, kun sellaista saadaan.