Olen ollut äänioikeutettu jo kohta kahdeksantoista vuoden ajan. Tuona aikana olen äänestänyt joka ikisissä vaaleissa, joissa se mahdollisuus on minulle annettu. Kuten myös nyt, eduskuntavaaleissa 2015: jätin ääneni jo viime viikon perjantaina Imatran Citymarketin uurnaan. 

Olen kova tyttö kyseenalaistamaan asioita, eikä villitykseni osoita laantumisen merkkejä. Oikein hätkähdin, kun tajusin että äänestäminen on asia, jonka merkitystä en ole koskaan kyseenalaistanut. 

Muistan lapsuudestani, kuinka äänestämiseen liittyi aina hyvin salaperäinen tunnelma. Vanhempani olivat hyvin tiukkoja vaalisalaisuuden suhteen eivätkä puhua pukahtaneet kun uteliaana lapsena tenttasin, kenen numero lappuun piirrettiin. Muistan, miten raivostuttavaa se oli, että heillä oli salaisuuksia joita minulle ei kerrottu. Samalla äänestäminen tuntui jotenkin juhlavalta ja etuoikeutetulta, joltain joka kuului aikuisten maailmaan ja johon käsiksi pääsemistä ei olisi malttanut millään odottaa. 

Ja edelleen se on minulle sitä: juhlavaa ja etuoikeutettua. 

En tiedä kuvittelenko vain, mutta tuntuu siltä että näiden vaalien alla politiikasta on puhuttu enemmän kuin aikoihin. En tarkoita pelkästään lehtien palstoja ja telkkaria, vaan somea, kahvipöytäkeskusteluja ja kadunkulmaparlamentteja. Ja ihan hemmetin hyvä niin. 

Sillä sitähän se politiikka on. Meitä kaikkia koskevaa. 

Arvostan myös sitä, että äänestämiseen kriittisesti suhtautuvat ja oikeutensa käyttämättä jättävätkin ovat uskaltaneet avata suunsa. Ymmärrän hyvin heitä, jotka kokevat politiikan tekemisen maailman itselleen vieraaksi ja pitävät poliitikkoja vain omaa etuaan ajavina, kansan syvistä riveistä vieraantuneina elitisteinä. Olen itsekin seurannut haavi auki eduskunnan täysistuntoja ja televisiohaastatteluja ja miettinyt sitä häkellyttävää tosiasiaa, että niin moni ihminen tässä yhteiskunnassa tekee elantonsa silkalla paskanpuhumisella. 

Olen miettinyt sitäkin, että entäpä jos tämä kaikki onkin vain eräänlaista teatteria? Että kenelläkään ei ihan oikeasti ole mitään käsitystä siitä, miten nämä hommat tulisi hoitaa, vaan he suoltavat ulos suustaan loputtomasti ulkoa opeteltua jargonia, jonka ainoa tarkoitus on peittää se tosiasia että paskat ovat housussa ja valuvat jo uhkaavasti kohti nilkkoja. (Jostain syystä tällaiset ajatukset nousevat mieleen etenkin istuvan pääministerin ulosantia seuratessa.)

Mutta. Mitkään näistä ajatuksista eivät silti ole minulle mikään syy jättää äänestämättä. Päinvastoin, ne pikemminkin kannustavat siihen. 

Ja minä puolestani kannustan kaikkia muitakin äänestämään. Jos et tiedä ketä, niin mieti hetki, mitkä asiat ovat itsellesi tärkeitä. Selaa vaalikoneita, juttele ystävien kanssa. Jos sinua pännii se, ettet löydä ehdokasta, jonka kanssa olisit sataprosenttisesti samaa mieltä, katso ympärillesi. Oletko sataprosenttisesti aina ja kaikesta samaa mieltä ystäviesi ja mahdollisen puolisosi kanssa? Luotatko heihin siitä huolimatta? Sitähän minäkin.

Otetaan asioista selvää. Se on meidän tehtävämme tässä yhteiskunnassa, sinun ja minun. Ei jonkun muun. 

Toisin kuin vanhempani, en usko vaalisalaisuuksiin. Minun valintani eduskuntavaaleissa 2015 on Vihreiden Heli Järvinen. Yhteneväisen arvomaailman lisäksi arvostan hänen kokemustaan sekä eduskuntatyöstä että elämästä sen ulkopuolella. Pidän myös erityisen paljon hänen selkeästä ulosannistaan. Tulevalla eduskunnalla on edessä vaikeita päätöksiä ja kovaa vääntöä: piipittäjät eivät siellä pärjää. 

Ennakkoon voi äänestää vielä tänään tiistaina 14.4. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 19.4.