Kauniin naisen tragedia
Tämä on minulle hyvin vaikea asia.
En tiedä, pystynkö edes kertomaan tästä, mutta haluan ainakin yrittää.
Kaikki nämä menneet vuodet, jotka olen viettänyt teatteritaiteen palveluksessa. Ne ovat jättäneet minuun syvät arvet.
Puhun nyt rooleista, kaikista niistä rooleista jotka minulle on annettu.
Kaikista niistä lukemattomista kauniiden naisten, viehkojen sankarittarien ja suloisten prinsessojen rooleista, joita ansioluetteloni on pullollaan.
Vain kauniita ja puhtoisia naisia, ei koskaan mitään muuta.
Olen itkenyt itseni iltaisin uneen lukemattomia kertoja ja miettinyt, mikä minussa on vikana. Miksi minut kerta toisensa jälkeen tungetaan siihen samaan, yksiulotteiseen muottiin?
Ei merirosvon muijia tai ilotalon emäntiä. Ei karvahattu päässä meuhkaavia kylähulluja tai muniaan raapivia rekkamiehiä. Ei persvako paljaana hilluvia räppäreitä tai persetopattuja juoruakkoja.
Ei. Vain ja ainoastaan jumalaisia kaunottaria.
Kun siirryin kuvataideopintojen pariin, ajattelin että VIHDOINKIN. Täällä minua arvostetaan muistakin syistä kuin vain ulkoisten avujen vuoksi. Vihdoinkin joku näkee pintaa syvemmälle, näkee sisäisen kauneuteni. Vihdoinkin monipuolisuuteni huomataan!
Mutta ei. Kuinka julmaa, kuinka hirvittävää.
Kauneusroolit: olen edelleen niiden vanki.
Terveiset videokurssilta. Saanko esitellä: uuden ajan nykytaiteen makasiiniohjelman Taideportin viehättävä juontajatar Hanna Karpov.
