Lähdin tammikuussa mukaan Ylen 100 päivää ilman viinaa-haasteeseen. Tipaton tammikuu vaihtui huikattomaan helmikuuhun ja nyt kun kolmasosa haasteesta on jo takanapäin, lienee paikallaan raportoida tunnelmista. 

Pari sanaa itse kampanjasta ja siihen liittyvästä tv-ohjelmasta, joka on saanut osakseen aika tiukkaakin kritiikkiä. Pakko sanoa, että vähän pettynyt olen itsekin. Ymmärrän, että raittiuteen kannustamisesta halutaan tehdä iloinen asia, mutta mukahauskojen visailujen ja tuoppipyramidien kokoamisen sijaan olisin kaivannut asiallista, perusteellista ja rehellistä keskustelua alkoholista ja siitä, mikä siinä oikein ihmistä viehättää. Samaan aikaan Ylellä pyörivä Korkki kiinni tarjoilee samasta aihepiiristä huomattavasti kiinnostavampaa sisältöä. Ehkä tämä onkin tietoinen linjaus. Ehkä meillä on kansana vielä matkaa siihen että alkoholista voitaisiin keskustella ilman pakollisia irtovitsejä. 

Sitten omiin fiiliksiin.

Vaikka ensimmäinen kolmannes on sujunut ihan hyvin eikä lankeemuksen uhka ole ollut missään vaiheessa todellinen, on kuitenkin pakko tehdä tunnustus: humalaa on ikävä. Ei nyt varsinaisesti mitään kunnon jurria, mutta sellaista kepeää ja hilpeää nousuhumalaa. Sitä höttöistä pumpulia, joka asettuu pehmusteeksi minun ja maailman väliin. 

Se on ihanaa. Siitä minä tykkään.

Voisinko elää ilman sitä? Kyllä varmaan. Mutta tuskin haluan.

Aiemmin en ollut ajatellut syitä siihen, miksi käytän alkoholia. Ei vaan ole tarvinnut miettiä sellaista. Nyt tiedän. Juon kolmesta syystä: juhliakseni, palkitakseni itseäni ja paetakseni todellisuutta. 

Viimeinen kuulostaa jotenkin kauhealta, vaikka luulen sen olevan yleisin syy alkoholinkäyttöön ylipäänsä. Miksei todellisuutta saisi silloin tällöin paeta? Ei tämä maailma niin mahtava paikka ole, että tämän jaksaisi joka hetki ottaa vastaan sellaisena kuin se on. Eri asia on sitten jos alkaa viihtyä rinnakkaistodellisuudessa niin hyvin ettei reaalimaailmassa enää naamaansa näytäkään. 

Todellisuuspako kuulostaa pahalta siksikin että nykyajan ihmistä kannustetaan kovasti tutkiskelemaan sisimpäänsä ja olemaan niin aito ja rehellinen itselleen kuin vain mahdollista. Kivaahan se olisikin, jos ihminen ei rakastaisi niin paljon totuuden kaunistelua ja itselleen valehtelemista. Jos ihmisiltä kysytään, että arvostavatko he rehellisyyttä niin kaikki vastaavat kyllä. Tosiasiassa kukaan ei halua kuulla totuutta, varsinkaan itsestään.

Tälle ajalle on myös tyypillistä se jännä ilmiö, että toisten ihmisten valinnat otetaan henkilökohtaisena loukkauksena. Jos minä olen juomatta, se tarkoittaa tietenkin sitä että samalla arvostelen sinun tapaasi käyttää alkoholia. Jostain syystä tämä kampanja tuntuu suututtaneen nimenomaan heidät, jotka suureen ääneen mainostavat itseään kohtuukäyttäjiksi. Äkkiseltään käy mielessä, että jos oma suhde alkoholiin on täysin ongelmaton, ei ole syytä riehaantua siitä että joku toinen haluaa tutkiskella omaa suhdettaan.

Voin toki olla väärässäkin. Olen monesti ollut.

Muita huomioita: alkoholittomien oluiden valikoima on perusmarketissakin ilahduttavan laaja ja gin tonic maistuu hyvältä myös ilman giniä. 

Näillä eväillä kohti huhtikuuta. Kuulemiin.