Maanantai on nykyään erittäin hyvä telkkari-ilta: kahdeksasta yhdeksään voi nollata aivonsa legendaarisen Huippumalli haussa-ohjelman parissa (vaikkei se aivan sama enää olekaan ilman Tyra Banksia), jonka jälkeen Maikkarilla ruoditaan suomalaisia parisuhteita sarjassa Paluu alttarille. 

Sarjassa nähdään kaksitoista pariskuntaa, jotka hakevat ohjelmasta apua parisuhteensa ongelmiin. Pariterapeutin avulla he käyvät läpi suhteensa solmukohtia ja palaavat myös heidän yhteisen tarinansa kannalta merkityksellisiin paikkoihin. Ainakin tähän mennessä ohjelmassa nähdyillä pareilla ongelmat tuntuvat olevan hyvin samankaltaisia: arki uuvuttaa eikä aikaa ja voimia riitä toisen huomioimiseen, kommunikaatio takkuaa pahasti ja tehdään oletuksia kysymättä asian todellista laitaa. Uskoisin monen muunkin parin painivan aivan samojen asioiden kanssa myös ruudun ulkopuolella, tutulta nämä kuulostavat myös omaan korvaani.

Siksi olenkin vähän hämmentynyt siitä, miten vähän sarja on aiheuttanut minkäänlaista liikehdintää somessa ja miksi siitä vähästä liikehdinnästäkin suurin osa on jotenkin tympeää ja negatiivista.

Miten paljon tuosta maksetaan kun pitää mennä uskottavuutensa tuonne tuhoamaan?

Uskomatonta soopaa.

Aivan turha ohjelma.

En ymmärrä kuka kehtaa mennä puimaan parisuhdettaan tv-ohjelmaan!

On aika surullista, jos joku ajattelee että ongelmien myöntäminen ja niihin avun hakeminen julkisesti jotenkin tuhoaisi ihmisen uskottavuuden. Varsinkin kun tuntuu, että nykyään avaudutaan yhä rohkeammin kaikesta ja kaikille. Jopa mielenterveysongelmista on nykyään ihan ok puhua telkkarissa, mutta jostain syystä parisuhteesta ja sen ongelmista julkisesti puhuminen onkin tabu ja jotenkin häpeällistä. 

Miksi ihmeessä näin?

Koska puhumiseen todellakin olisi syytä, kun katsoo esimerkiksi avioerotilastoja. Aina kun joku avaa suunsa kipeästä aiheesta, se helpottaa myös jonkun toisen taakkaa: ihanaa, en olekaan yksin tämän asian kanssa. Ja huonollekin tilanteelle on lähes aina mahdollista tehdä edes jotain sen muuttamiseksi. Vai ajatellaanko meillä edelleen, että parisuhdetaidot ovat jotakin mikä meissä on tehdasasetuksissa ja ne nyt ovat mitä sattuvat olemaan eikä niitä voi muuksi muuttaa? Tai että on jotenkin noloa myöntää, etten piru vie osaakaan kommunikoida sen kaikkein läheisimmän ihmisen kanssa? 

No mikä siinä nyt on, avaa suu ja puhu! Mutta kun ei se ole kaikille ihan niin helppoa. 

Nostan hattua kaikille ohjelmaan uskaltautuneille pareille ja olen iloinen, että he ovat myös mitä ilmeisimmin saaneet suhteisiinsa uutta puhtia ohjelman myötä. Minutkin se on saanut miettimään omia kipupisteitäni ja sitä, miten voisin olla paitsi parempi puoliso, myös muutenkin parempi ihminen.

Ei siis todellakaan hukkaan heitettyä telkkariaikaa.