Leuhkat eväät

Liehtalan kesäduunareita ei hemmotella nurkan takana sijaitsevalla huokealla työpaikkaruokalalla, ellei mustikkametsää ja pihan herukkapuskia lasketa sellaiseksi. Jotain tuhdimpaa pitää kuitenkin pehtoorinnankin päivän aikana puraista, jotta jaksaa kantaa juomavettä lampaille ja tarinoida museovieraiden kanssa. 

Nykyajan mukavuuksia henkilökunnan taukotuvassa edustavat kaasuhella ja kaasujääkaappi, joten mikropitsa ei ole vaihtoehto. Olenkin pysytellyt enimmäkseen helposti syötävissä, kylmissä sapuskoissa, kuten lohimähnässä ja ruisleivässä sekä marjoissa ja jogurtissa. 

Ja nyt, kun kasvimaa ja kasvihuone ovat vihdoinkin alkaneet antaa parastaan, eväsrasia on näyttänyt myös tältä:

wp_004497.jpg

Olen aivan umpirakastunut rouskuvan rapeisiin, palkoineen päivineen syötäviin sokeriherneisiin. Ja nuo kirsikkatomaatit, herranjumala miten makeita ja ihania.

Niin hyvää, että melkein pää hajoaa.

Ennen kallonpoksahdusta tarjoilen kuitenkin vielä erinomaisen välipalavinkin kaikille, jotka kaipaavat helppoa ja terveellistä pikasyötävää.

Bare Bar

Yleensä jos tuotteen kääreessä luetellaan pitkä rimpsu asioita joita tuotteessa EI ole, puuttuvien asioiden listalla on myös maku. BareBar-raakapatukoissa sitä ongelmaa ei ole, vaan luonnollinen energia on saatu pakattua erittäin maistuvaan muotoon. Oma suosikkini on Spicy Lemon ja hyvänä kakkosena Orange & Raw Cocoa. Olen löytänyt patukoita ainakin S-ryhmän kaupoista (joissa ne ovat naamioituneet ”bodariosastolle” proteiinipatukoiden ja pirtelöjauheiden joukkoon) sekä Punnitse&Säästä-liikkeistä. 

Joo, melko hippiä. Mutta hyvää.

(Tämä eväsosaston terveellisyys on tietysti suurta bluffausta. Eihän kukaan pelkästään tällaisilla elä. Tänäänkin vedin kotona illalla pekonipastaa ja metrilakua. Mutta se on sitten kokonaan toinen tarina.)

Työ ja raha Ruoka ja juoma Työ

Radiorakkautta: Yle Puhe

Kahden kodin välillä reissaaminen on tuonut elämääni säännöllisen autoilun. Kun matka on kuitenkin sen noin tunnin suuntaansa, riippuen kaasujalan raskaudesta, kaipaa siinä jo jotakin viihdykettä kilometrien ratoksi. Koska en jaksa räplätä cd-vaihtajaa ja vielä vähemmän jaksan ottaa selvää puhelimeni ja stereoiden mahdollisesta kyvystä tahi kyvyttömyydestä seurustella keskenään, ratkaisuni on ollut radio. Ja yleensä auki on Yle Puhe

Ja miksi näin? Koska se on ihan törkeän hyvä radiokanava.

Yle Puhe

Tänä kesänä olen erityisesti viehättynyt stand up-koomikko Ali Jahangirin aamushow’sta ja siitä, kuinka taitavasti hän saa vieraansa rentoutumaan ja avautumaan omasta elämästään, hauskasti ja koskettavasti. Vaikka kesäuusintoja kuulukin aina kritisoida, olen silti ilahtunut Jenni Pääskysaaren sekä Jarkko Martikaisen omien ohjelmien uusinnoista. Kun Pääskysaari haastatteli päihdeperheessä kasvanutta Peppi Puljujärveä, jäin kotipihassa istumaan autoon ja vollottamaan. Mielenterveysasioihin pureutuneen Lanttulataamon soisin myös saavan jatkoa. Arman Alizadin tinkimätön tapa penkoa ihmismielen pohjamutia on todella kiinnostava ja eräänlaista sielunhoitoa tarjoilee myös Tommi Liimatta vangitsevilla radiomonologeillaan. Erityisesti mieleen on jäänyt Liimatan viiltävä analyysi tuoksukynttilöistä sekä muista tuoksuvien lahjatavaroiden heimoon kuuluvista esineistä. 

Toki myös soittolistaradioille ja ohuessa yläpilvessä leijuville juontajillekin on paikkansa, mutta minä kaipaan ensimmäkseen jotakin muuta. Kiitos siis Yle Puhe, että olette olemassa. Jatkakaa samaan malliin.

Pus.

Terveisin iloinen Yle-veronmaksaja

 

Kuva: Yle Puhe

Kulttuuri Suosittelen Uutiset ja yhteiskunta