Hyvien asioiden puolella on aina mukava olla. Minulla on vain pieni ongelma: en halua näyttää idiootilta, en edes hyväntekeväisyyden nimissä. 

Huhtikuussa vietettiin Vaatevallankumousta, jonka tarkoituksena oli kiinnittää huomiota vaateteollisuuden epäkohtiin. Kampanjaan osallistuvia kannustettiin pukemaan yhtenä päivänä vaate nurinpäin päälle, jotta niskalaput olisivat näkyvillä ja tekstiilin alkuperä avoimesti esillä. Klikkasin osallistun, vaikka tiesin jo siinä vaiheessa että

noentodellakaanpuemitäännurinpäinhaloo. 

Nenäpäiväkin on oikein kiva juttu niin kauan, kun kukaan ei vaadi minua asioimaan lähikaupassa pellenenä päässä. Vähemmästäkin on ihmisiä pamahtanut psykoosiin. 

Ja kaikki tämä on erityisen kummallista juuri siksi, että teatteria tehdessäni minulle ei ole mikään ongelma näyttää niin hirveältä muijalta (tai mieheltä) kuin vain mahdollista. Karvahattu tai peruukki, bikinit tai läskipuku, kaikki käy. Mutta siviilissä alan olla siinä pisteessä, että julistavat tekstipaidatkin ovat nykyään jo liikaa. 

Ei pysty, ei kykene.

Tänään vietettävään Huulipunavallankumoukseen sen sijaan osallistun suurella ilolla. 

Ihmisellä voi olla kaikenlaisia hassuja uskomuksia. Kuten vaikka että minä se en ole yhtään sellainen nainen, joka käyttää huulipunaa.

Sitten menin kauppaan, ostin huulipunan ja totesin että hah, kaikkea sitä sinäkin uskot. 

En tiedä, kuinka paljon tällainen kampanja lopulta edistää naisten sydänterveyttä. Mutta ainakin se houkuttelee hymyilemään enemmän. Ja sehän ei ole koskaan huono asia. 

Siispä punaa huuliin, tyttäret! Tänään ja huomenna. Pidetään huolta siitä, että meistä jää jälkiä: mahdollisimman paljon tahroja lasinreunoihin ja paidankauluksiin.