Katso ihmistä

”When I asked how he wanted to be described, his eyes teared up and he said, ’I am human, like everyone else.'”

Newyorkilainen valokuvaaja Chris Arnade on entinen pankkiiri, joka vaihtoi Wall Streetin pramean rahamaailman Etelä-Bronxin karuihin katuihin, kuvatakseen köyhän Hunts Pointin alueen narkkareiden ja prostituoitujen elämää.

sonja.jpg

Sonyan tarina riipaisi ehkä itseäni eniten.

”I wasn’t addicted to drugs until my 30s. Before then, I was a normal person, meaning I wasn’t a fucking junkie. I lived in Rhode Island and had a family. I was a soccer mom. I always kind of knew I was a heroin addict. I always knew not to fuck with heroin. I always knew it was the drug for me. It just makes you feel good. And when you’re feeling bad, having a magic button is kind of a great thing. Unfortunately the magic button is also a stupid button because it comes with a lot of consequences. I am happier in some ways than I’ve ever been in my life. But I’ve lost so many things. I want to get out of my addiction but in some ways it’s made me grow a lot. And I think I know now how to live more than I ever have.”

 

Ravisuttavan kuvasarjan tarinoineen löydät täältä.

 

Kulttuuri Suosittelen Uutiset ja yhteiskunta

Kuluttaja on kunkku

Jos minun olisi ihan pakko valita vain yksi lehti, jonka postinkantaja säännöllisesti tipauttaisi laatikkoon, valitsisin tämän:

wp_003530.jpg

Olkoonkin, että Kuluttaja-lehden lukeminen aiheuttaa lähes poikkeuksetta ankaraa vitutusta koko ympäröivää universumia kohtaan. Mutta se ei varsinaisesti ole lehden vika: ei pidä ampua viestintuojaa.

Esimerkiksi numerossa 6/2013 oli laaja artikkeli appelsiinimehujen tuotannon vastuullisuudesta (tai lähinnä vastuuttomuudesta). Se, että me saamme halpaa mehua aamupalapöytään tarkoittaa tietysti sitä, että laskun maksaa joku toinen. Tässä tapauksessa brasiliainen työntekijä, joka tekee raskasta työtään surkealla palkalla kurjissa oloissa työnantajansa riistämänä. 

Ei kauhean kiva juttu minusta. Jutun lukemisen jälkeen olen huomannut tarttuvani aiempaa useammin Reilun kaupan mehupurkkiin. Mikä on sekin jotenkin täysin absurdia: reilu tuote onkin kalliimpi erikoistuote, riistäminen taas normaalia ja vielä halvemmallakin pääsee.

Haloo? Eikö sen pitäisi olla ihan päinvastoin? 

Joulukuun lehti puolestaan valottaa trendiherkku jättikatkaravun tuotannon suuria epäkohtia Aasiassa ja Etelä-Amerikassa. Kasvatuslammikoiden alta tuhotaan mangrovemetsiä, jotka ovat tärkeitä kalastus- ja metsästysalueita paikallisille asukkaille. Altaat puolestaan pilaavat pohjavesiä ja tuhoavat ympäristöä. Suurin osa thaimaalaisten katkaraputehtaiden ja troolausalusten työntekijöistä on laittomia siirtolaisia, joukossa on myös ihmiskaupan uhreja. Työnantaja voi siis kohdella heitä miten huvittaa: tarvittaessa vaikka heittää loukkaantuneen tai sairaan työntekijän kalastusalukselta mereen. 

Kyllä. Hieno maailma, kertakaikkiaan.

Tunnen vastustamatonta halua ryömiä peiton alle ja huudella sieltä että palataanpa joskus myöhemmin asiaan, heippa. Parempi vaihtoehto lienee kuitenkin oman kulutuskäyttäytymisensä kriittinen tarkasteleminen ja oman vastuunsa kantaminen. Pitääkö minun saada ostaa asioita paljon ja halvalla, vai riittäisikö vähempikin? Voisinko maksaa jostain tuotteesta enemmän jos tietäisin, ettei kenenkään ole tarvinnut kuolla sen takia? 

Olisiko se vähintä, mitä jokainen voisi tehdä?

 

Psst… jos pukinkontissa on vielä vajausta lahjojen suhteen, hanki ihmeessä satsi mainosvapaata laatujournalismia, joka sopii kaikille: 4 numeroa Kuluttaja-lehteä joulutarjouksena vain 15 €. Klikkaa tästä.

(Tämä ei ole maksettu mainospostaus, vaan vilpitön tsemppihali hyvälle lehdelle.)

Puheenaiheet Uutiset ja yhteiskunta