Muistan muuan keikkareissun vuosien takaa silloisen soulbändini kanssa. Itse keikka oli aivan kauhea, tai siis tapahtui se klassikoiden klassikko, ettei tilaaja ollut ymmärtänyt mitä tilaa, ja se oli sitten sitä myöten selvä. Yleisö näytti meille keskisormea ja sitä rataa, tiedättehän. Lahti esitteli siis kaikkein parastaan.

No mutta, sen sijaan keikan jälkeen oli hauskaa, niin kuin aina kun paikalla on paljon miehiä sekä alkoholia. Hups, annoinko nyt kyseenalaisen kuvan itsestäni? No, ei se mitään. Kun baari meni kiinni, olivat vuorossa hotellihuonejatkot, joilla keskustelu luonnollisestikin ajautui varsin syvällisille poluille.

Puhuimme poikain kanssa parisuhteista ja siinä sitten yksi jos toinen, täysin järkevinä ja omilla jaloillaan seisovina miehinä pitämäni herra avautui, kuinka he antavat puolisonsa tutkia oman kännykkänsä puhelutiedot ja tekstarit, jos nämä niin haluavat. Ja ilmeisesti haluavat.

– Silleen pääsee paljon vähemmällä. Eikä siellä nyt mitään semmosta oo, mitä ei sais lukea.

Muistan vieläkin, kuinka tuohtunut olin. Eihän siinä nyt jumalauta ole kysymys siitä, että on tai ei ole mitään salattavaa, vaan ihmisen oikeudesta yksityisyyteen, parisuhteessakin.

Enkä tiedä, kumpi minua pänni enemmän: naiset jotka nuuskivat puolisonsa puhelinta vai miehet, jotka antavat tehdä niin. Ja jos pelkästään meidän bändistä löytyi ainakin kaksi tyyppiä, joille tämä on arkista todellisuutta niin tällaisia suhteita täytyy tässä maassa olla aivan hemmetisti.

Tutkitko sinä kumppanisi puhelimen? Vai oletko se, joka antaa toisen tehdä niin?

MIKSI???