Rakastan hyvää komiikkaa. Ja minulle erityisen hyvää komiikkaa on sellainen, jossa minut saadaan nauramaan jollekin, joka on ihan kammottavaa ja samalla niin kovin totta. 

Viimeisin sellainen asia oli tämä.

Tämä ja muut Siskonpeti-porukan tekemät #kasvatuspuntari-sketsivideot ovat osa Ensi-ja turvakotien liiton hanketta, jossa kannustetaan vanhempia pohtimaan omia kasvatusmetodejaan ja niiden toimivuutta. Vaikka ruumiillinen kuritus on ollut Suomessa kiellettyä vuodesta 1984, asenteiden muutos on ollut hidasta. Moni lapsi joutuu arjessaan kokemaan laiminlyöntiä ja henkistä sekä fyysistä väkivaltaa: peräti 42 prosenttia nykyisistä pienten lasten äideistä kertoo kurittaneensa lasta fyysisesti. Etenkään henkisen väkivallan ja laiminlyönnin haitallisuutta lapsen kehitykselle ei tiedosteta ja ymmärretä riittävästi. 

Arjen kiireissä pinna palaa herkästi, tämä on asia jonka jokainen ymmärtää. Väsyneen vanhemman keinot voivat helposti loppua kiukuttelevan lapsen edessä. Väkivalta ei kuitenkaan ole mikään ratkaisu, ei isompien eikä pienempien ihmisten välisessä kommunikaatiossa. Sillä ei luoda kuin pelkoa ja turvattomuutta. Samalla lapsi oppii, että väkivallan käyttö ihmissuhteissa on sallittua ja hyväksyttyä ja mahdollisesti siirtää oppimaansa käyttäytymismallia sukupolvelta toiselle. 

Pahimmillaan seuraukset näkyvät turvakodeissa, lastensuojelussa, vankiloissa ja hautausmaalla. 

Kannustamisen merkitystä kasvatuksessa ei varmaankaan voi liikaa korostaa: sen verran pitkään ja hartaasti on Suomessakin vaalittu lyttäämisen perinnettä. Tässäkin voi tietysti mennä överiksi: kaikki mitä lapsi tekee ei voi olla upeeta ja mahtavaa, jos ei halua kasvattaa lapsestaan itseään täynnä olevaa, toisten yli kävelevää mulkvistia. Se, että lasta ei hakata eikä mollata ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö hänelle pidetä kuria ja aseteta rajoja: huolestuttavaa on lukea tosielämän tarinoita niistä vanhemmista, jotka eivät kiellä lapseltaan mitään koska pelkäävät tämän reaktioita eivätkä halua tuottaa lapselleen pettymyksiä.

Se jos mikä on karhunpalvelus paitsi lapselle itselleen, myös koko yhteiskunnalle. 

Kuten Jori Eskolin helvetin hyvässä blogitekstissään toteaa, ihmisen vähättely tappaa. Kun jaoin tekstin omassa facebookissani, sain vastineeksi koskettavia tarinoita siitä kuinka oma vanhempi tai opettaja on katsonut asiakseen tokaista lapselle tai nuorelle nuo kuolettavat sanat:

sinusta ei koskaan tule yhtään mitään. 

Se voi hyvinkin olla julminta, mitä toiselle ihmiselle voi koskaan sanoa. Ja kun se tulee sellaisen ihmisen suusta, jolla on auktoriteettiasema sanomisen kohteeseen, saadaan yhdellä pienellä lauseella paljon tuhoa aikaan.

Ja näitä tarinoita on paljon. Ja yksikin tarina on liikaa. Pidetään huolta, ettei niitä tule enää lisää.