En ole mikään varsinainen limpparinlipittäjä. Elämässä on toki hetkiä, jolloin ameriikan pojan colajuoma on paikallaan kuin se kuuluisa nyrkki silmäkuopassa ja jaffalasillisen synonyymiksi muodostuu palanen taivasta. En kuitenkaan pysty tajuamaan niitä, joiden päivittäinen minimiannos lähtee puolentoista litran lekasta ylöspäin.

Viime jouluna eräs lähisukulainen halusi välttämättä antaa meille jonkin aineellisen lahjan. Noh, mitä hankkia heille, joilla on jo kaikkea eivätkä ainakaan halua yhtään lisää tarpeetonta roinaa nurkkiin pyörimään?

No tietysti limpparikone.

Pyörittelin paketin mukana tullutta makuesanssipulloa kädessäni ja tankkasin sen tuoteselostetta. Nielaisin kurkkuun pyrkivän oksennuksen ja totesin, että joo, pelkkä soodavesi on varmaan ihan hyvä juoma. Ja siinä käytössä masiina pääasiassa olikin, kunnes tajusin, että helkutti, voihan sinne pulloon lorauttaa jotain muutakin. Nimittäin marjamehua.

Ennen tätä syksyä olen ollut kaupan mehuhyllyn tarjonnan varassa, vaan nytpä on kätevällä emännällä kellari täynnä puteleita: saako olla mustikkaa, mustaherukkaa tai kenties mustikka-punaherukkaa? Puolukka sieltä vielä puuttuu, mutta ei kauaa.

Ja kyllä tämäkin juoma kankkuseen auttaa, kokeiltu on.

P.S. Kuulettekos tekin tuon lorinan? Limuyhtiöiden markkinamiehet ne siellä kusevat housuihinsa.