Kun puhutaan seksuaalirikosten ehkäisemisestä, asiaa lähestytään usein uhrin kautta. Älä juo liikaa, älä pukeudu provosoivasti, älä ainakaan mene vieraan ihmisen kanssa kaksin samaan tilaan mistä et pääse pois, älä tee sitä, älä tee tätä. 

Se vähän nyppii, koska se pitää sisällään ajatuksen siitä että osa ihmisistä nyt vaan on sellaisia että he tykkäävät raiskata toisia ihmisiä eikä sille mitään mahda. Että parempi vaan meidän muiden yrittää varoa. Ikään kuin raiskatuksi ei voisi tulla myös ilman känniä tai minihametta, ihan tutun ihmisen toimesta. 

Ja ikään kuin seksuaaliseen väkivaltaan syyllistynyt ei vain voinut itselleen mitään. Että hän nyt vaan on sellainen ihminen.

Siksipä olinkin ilahtunut, kun uutisvirtaani pompsahti Aamulehden verkkosivujen uutinen Setlementtiyhdistys Naapurin Välitä-yksiköstä, joka alkaa järjestää Pirkanmaalla matalan kynnyksen apua myös niille seksuaaliväkivallan tekijöille, joita ei ole tuomittu, joiden teot eivät ole tulleet ilmi tai jotka ovat huolissaan omasta seksuaalisesta toiminnastaan. Aiemmin Välitä-yksikkö on auttanut lähinnä seksuaalirikosten uhreja, mutta nyt toimintaa laajennetaan myös tekijäpuolelle. 

Ja tämä on minusta aivan helvetin hyvä juttu.

Tiedän kyllä, että aihe on räjähdysherkkä. Osa siellä ruudun takana varmasti ehti jo vetää eeppiset hermesetakset nenään. Kaikki raiskaajat ja pedarit saunan taakse ja nappi ottaan-meininki elää ja voi hyvin myös sivistysvaltiossamme. (Tai jos ei saunan taakse, niin ainakin mahdollisimman pitkälle tuomiolle, mielellään pää alaspäin varpaanväleistä roikkumaan.) Tällaiset rangaistukset eivät kuitenkaan ole Suomessa käytössä, ja ihan hyvä niin. En itse haluaisi olla se, jonka tällaisesta tuomiosta vapautunut ensimmäisenä kadulla kohtaa. 

Suomesssa tykätään puhua paljon rangaistusten pituuksista ja aivan liian vähän rikosten ennaltaehkäisystä. Ei seksuaalirikollisuuskaan mistään taivaasta tipahda, siihen johtavia syitä on roppakaupalla. Esimerkiksi rikoksentekijän lapsuuden ja nuoruuden rankat kokemukset, kuten perheväkivalta tai muut toimintahäiriöt perheessä ovat voineet vaurioittaa hänen minäkuvaansa ja vinouttaa seksuaalikehitystä. On myös yleistä, että lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistyneet ovat itse joutuneet lapsena pedofiilin uhriksi. 

Ja ei. Lapsuuden kaltoinkohtelu ei tietenkään oikeuta ketään jatkamaan pahan perintöä ja väkivalta kaikissa muodoissaan on aina tuomittavaa. Mutta ainakin minun on helpompi käsittää tekijän motiivi, jos tiedän mitä taustalla on.  

Myöskään pelkkä rangaistus ei saa ketään muuttamaan käytöstään. Ensin pitää tajuta, että on ylipäänsä tehnyt väärin. 

– Suurin osa seksuaalirikollisista tuomitsee raiskauksen tai lapsen seksuaalisen hyväksikäytön, mutta he ajattelevat heidän omien tekojensa olevan jotain muuta tai poikkeus, jonka he oikeuttavat itselleen, sanoo Välitä-yksikön johtaja Satu Hintikka.

Aika jäätävää, mutta ei ehkä kauhean yllättävää. Ihmismielellähän on tapana selittää asiat parhain päin, jotta ihminen kykenisi elämään itsensä ja tekojensa kanssa. 

Ja ettei jäisi epäselväksi, niin minusta on erittäin tärkeää puhua rikosten uhreista ja tarjota heille kaikki se apu ja tuki, jota he tarvitsevat. Mutta yhtä tärkeää on tarjota apua myös rikosten tekijöille, ettei uhreja tulisi lisää. 

Sillä pahaa tehnyt ihminenkin voi haluta muuttua.  

Ja hänelle on annettava mahdollisuus muuttua.

Välitä-yksikön nettisivut