Kaikki erilaisia

IMG_2904.JPG

Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia luki tarroissa, joita lukioikäisenä antirasistina liimailin muistikirjan kanteen ja yleisiin vessoihin. 

Tarrat olivat mustavalkoisia, kuten silloinen maailmankuvakin. Ihmiset joko hyviä tai pahoja. Joko olet meidän puolellamme tai meitä vastaan.

Suloisen selkeää, mutta pitkässä juoksussa kannattamatonta. 

Jälkikäteen ajateltuna ahdasmielisin olen ollut silloin, kun rauhanmerkki koristi vakosamettijakun rintapieltä ja turkis oli murhaa. Kuuluin mielestäni hyviin ihmisiin, koska en kutsunut ketään neekeriksi mutta se ei estänyt minua ruokkimasta erinäisiä ennakkoluulojani ja naureskelemasta muunlaiselle erilaisuudelle. 

Ihmisessä kun sattuu olemaan sellainen valuvika, että olemme enimmäkseen sokeita omalle kaksinaismoralismillemme. Näin aikuisena on helppoa tuomita koulukiusaaminen ja kauhistella sitä, kuinka julmia lapset voivatkaan toisilleen olla. Sitten voikin jo hetken päästä naureskella työtävieroksuville manneille, jotka ovat jo parikymppisinä sairaseläkeläisiä tai pilkata toisen aikuisen ihmisen pahaa lukihäiriötä. 

Ja sitten taas ihmetellä, että mistä ne kiusaajat oikein tulevat. 

Lapsi on kuin tyhjä taulu. Hän on kuin avoin mieli. Lapsi on pohjimmiltaan hyväksyvä ja salliva. Jokaisen vanhemman tehtävä olisi kasvattaa lapsestaan toisia ihmisiä kunnioittava ihminen. Jokainen vanhemman suusta tuleva halventava sana, koskee se sana sitten mitä väestönryhmää tai mitä tahansa toiseen ihmiseen liittyvää, on sana, joka pienentää lapsen ihmisyyttä, koska lapsi ei osaa vielä kyseenalaistaa vanhempiensa sanomisia, vaan ottaa ne totena.

Näin osuvasti kirjoitti tänään Havaintoja parisuhteesta-blogin Sami Minkkinen. Se, miten puhumme toisista ihmisistä toisillemme kertoo meistä kaiken. Ja vaikuttaa kaikkeen.

Kansainvälinen rasismin vastainen päivä ja syrjinnän vastainen viikko ovat mitä parhainta aikaa pohtia omia asenteitaan ja käytöstään. Kuinka kohtaan toisen ihmisen? Kaltaisenani ja tasavertaisena vai jo lähtökohtaisesti toisen luokan kansalaisena? Rakennanko teoillani ja sanoillani ymmärrystä ja siltoja ihmisten välille? Vai kaadanko siltojen päälle bensaa ja heitän tikun perään?

Tutustunko ennen kuin tuomitsen? 

Vai pelkäänkö tutustua juuri siksi, ettei sen jälkeen ehkä olisikaan enää mitään tuomittavaa?

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään

Onnellisuudesta

IMG_2855.jpg

Tänään vietetään kansainvälistä onnellisuuden päivää. Se pistää miettimään, mitä minä onnellisuudesta ajattelen. 

Suhtaudun onnellisuuden tavoitteluun kriittisesti. Onnellisuus kun on oman kokemukseni mukaan varsin liukasliikkeinen pirulainen, jolla on tapana juosta karkuun sitä, joka sitä kohti yrittää kaikkein kiihkeimmin kurottaa. 

Siitäkin olen melko varma, ettei onni lopulta löydy materiasta. Tosin tässäkään kohtaa ei ole varaa sortua hurskasteluun: lämpimässä kodissa vaatteet päällä ja vatsa täynnä on helppo huudella, etteivät raha ja tavara tee onnelliseksi. Sanotaan näin, että onnea on se, ettei kaikki energia mene sen miettimiseen, kuinka saa seuraavan kuun laskut maksettua.

Ajattelen, että onnellisuus on sivutuote, joka syntyy siitä kun ihminen kokee tekonsa ja olemassaolonsa jollakin tavalla merkitykselliseksi. Enkä tarkoita merkityksellisellä tässä kohtaa mitään elämää suurempaa, kuten omaa nimeä historiankirjoissa tai täyden stadionin ääneen kirkumana. 

Tarkoitan tunnetta ja kokemusta siitä, että omilla teoilla ja olemassaololla on jotakin väliä. Että ei ole yhdentekevää, olenko täällä vai en. Että olen tärkeä läheisilleni ja yhteisölleni.

Että kuulun johonkin. 

Ja ennen kaikkea: että olen tärkeä siksi, kuka olen. En vain siksi, mitä teen tai mitä olen joskus tehnyt. 

Että minä riitän tällaisena. Tällaisena, kuin juuri nyt olen. 

Puheenaiheet Ajattelin tänään