Pakkazenpurema

Sanotaan, että kannattaa varoa, mitä toivoo. Sillä toive voi myös toteutua. 

Minä olen toistaiseksi saanut sellaisen talven kuin toivoinkin.

No en ehkä ihan tasan tarkkaan tällaisia pakkaslukemia, mutta kirkasta ja kuulasta ja VÄHÄLUMISTA talvea kumminkin.

(Ei sillä etteikö lumi olisi kaunista, etteikö esteettisyysmittarini huutaisi tapissa keskellä hankien korkeitten nietosten. MUTTA MINÄ TODELLAKIN VIHAAN LUMITÖITÄ. Ja talviautoilua silloin, kun lumen määrä merkittävästi vaikeuttaa etenemistä paikasta A paikkaan B.)

Siksi olen hyrissyt tyytyväisenä kuin auton sisätilalämmitin. Olen kantanut koivuhalkoja tupaan ja ruokkinut niillä uunia, toiminut pihan pullukoiden pikkulintujen catering-vastaavana, murskannut ehtoisana emäntänä reilusti valkosipulia ja chiliä tomaattikeittoon, sulatellut kohmeisia raajojani saunanlauteilla ja käpertynyt illalla kahden täkin alle nukkumaan.

Kun suihkun ja pesukoneen putket jäätyivät ollessani yksin kotona, en tapojeni vastaisesti heittäytynytkään lattialle itkemään ja kiroilemaan. Otin puhelun kulta ihan semmosta vaan että mikä putki näistä nyt menikään ja mihin okei kiitti moi pus, hain kaapista imurin ja sulatin ihan muina muikkeleina itselleni pyykkipäivän ja puhtaat kainalot.

Ehkä vaihdankin taas kerran blogin nimeä. Itse Minna-Zen-Mänttäri kuulostaa mahtavalta.

Tosin kohta olen varmaankin taas kainaloitani myöten hangessa lapioimassa autoa ojasta ja huutamassa keuhkojeni pohjasta vittusaatanapersettä.

Että katellaan nyt vielä.