Sipsii ja di(i)ppii

Puhutaanpa taas vaihteeksi vähän kuolemasta.

Olin viikonloppuna mukana saattamassa hautaan erästä pitkän iän elänyttä herrasmiestä. Hän oli laulajien sukua ja musiikillisesti lahjakas, kova työmies, suurperheen isä, isoisoisä, sotaveteraani ja aktiivinen ja arvostettu yhteisönsä jäsen. Muun muassa.

Nämä olivat elämäni ensimmäiset pohjalaiset hautajaiset. Arvelin etukäteen, että uskonto saattaisi olla hieman enemmän framilla kuin karjalaisilla kristityillä. En arvannut väärin. 

Ehkä eniten olin järkyttynyt papin puheesta kirkossa. Jos sitä nyt puheeksi pystyi edes sanomaan. Kuin olisi lukenut puhelinluetteloa, laiskasti ja takellellen, sen näköisenä että olisi mielummin missä tahansa muualla kuin täällä, tässä ja nyt. Muutama mitäänsanomaton lause tapahtuman päähenkilöstä, kaikki muu suoraan Raamatusta. 

Aargh.

Ihminen elää yhdeksänkymppiseksi, maksaa kirkollisveronsa ja osallistuu aktiivisesti seurakuntansa toimintaan eikä saa edes papilta kunnollista puhetta. Myös muistotilaisuudessa koin hämmentäviä hetkiä, kun parikin eri puhujaa naamioi muistopuheeksi oman uskonsa kiihkomielisen julistuksen. 

Tuijotin näytelmää haavi auki ja aloin mielessäni suunnitella omia kuoppajaisiani. 

Ei, en ole ainakaan tietääkseni kuolemansairas enkä ole menossa piknikille junaraiteille tai mitään muutakaan sellaista. Mutta aloin silti laatimaan mielessäni listaa niistä asioista, joita toivoisin omissa monttubileissäni olevan. (Kivempaahan se on sitten järjestäjillekin, ei tarvitse arvailla.) 

Jokainen päivä kun voi olla se viimeinen, koskaan ei voi tietää. Kaikki tämän tietävät, mutta harva kuitenkaan tajuaa.

Kas näin:

1. Minähän en kuulu kirkkoon, joten paskoja pappeja ei minun kinkereissäni tulla näkemään eikä kuulemaan. Jos heitä sinne jostain syystä pyrkii, heittäkää ulos. (Matti J. Kuronen ei ole paska pappi, joten hän saa tulla, tosin toivon että elän sen verran pitkään ettei Matti ole enää silloin elossa. Mutta jos on, niin tervetuloa.)

2. En halua matojen syötäväksi, joten haluan tuhkauksen. Se on siitäkin kiva, että olen aina ollut kova tyttö palelemaan, joten on lohdullista ajatella että sillä hetkellä kun fyysinen olomuotoni lopullisesti muuttuu, en enää tarvitse villasukkia. (Jos krematoriossa saa soittaa musiikkia, niin Cheekin Liekeissä on oikein hyvä valinta.)

3. Ruoka on tärkeää. En väheksy karjalanpaistia, mutta näissä bileissä sitä ei tarjoilla, sori. Haluan kauniisti koristeltuja voileipäkakkuja, sipsejä ja dippikastiketta. Estrellan Holiday-dippikastike on parasta, toivottavasti sitä on silloin valikoimissa. (Ne perkeleet vetivät sen jo kerran pois markkinoilta, joten en ole kovin luottavainen tämän asian suhteen. Perusturvallisuuteni on järkkynyt.) Juomaksi sopii erinomaisesti kylmä kuohuviini, espanjalainen luomucava on hyvä valinta. Makeaksi sisältä valuvan tahmeaa mutakakkua ja sen kanssa tummapaahtoista kahvia (sitä Lidlin ranskalaista paahtoa sinisessä pussissa!) sekä calvadosnaukut. 

4. Musiikkia olla pittää. Ilahdun, jos joku haluaa esiintyä livenä, mutta ei ole pakko. Esiintyvät taiteilijat pakotetaan muutenkin lavalle joka jumalan kissanristiäisissä, näissä kemuissa saa myös möllöttää hiljaa pöydässä vaikka olisikin sattunut saamaan musiikin lahjan geeniarpajaisissa. Äänitteet kelpaavat hyvin. Kaj Chydeniuksen neljän levyn boksi on erittäin hyvä valinta. Myös Aki ja Turo and The Hepamamas on kova. 

5. Puheet ovat myös toivottuja. Mutta ainoastaan, jos oikeasti haluat puhua. (Paniikkihäiriökohtaukseen ei tarvitse kenenkään vuokseni ajautua.) Erityisesti sellaiset puheet, joissa tuodaan esille se kuinka merkittävä vaikutus minulla on ollut kyseisen puhujan elämään, ovat hyviä. (Yhdentekevät korulauseet voi jättää sinne minne ne kuuluvatkin eli Facebookin auringonlaskukuviin.) Jos puheesi tarkoituksena on ainoastaan tuoda esille se, kuinka hyvä ihminen sinä itse olet, niin pidä turpasi kiinni. Nämä ovat minun juhlani. 

6. Jos olin sinulle eläessäni täysin yhdentekevä, niin älä tule muistotilaisuuteeni kyynelehtimään omia surujasi, närppimään kakkua ja kärkkymään ilmaista viinaa. Kostan sinulle ilmestymällä paahtoleipääsi ja polttamalla sen mustaksi. 

7. Haluan tuhkani ripoteltavaksi kasvihuoneen kurkkupenkkiin. En juuri nyt osaa kuvitella hienompaa uudestisyntymää kuin vihreä, rapsakka ja mehukas kasvihuonekurkku.

Toivoisin päätyväni tsatsikiin, sillä en ole koskaan tsatsikia syödessäni ollut huonolla tuulella. 

JUONIPALJASTUS:

Tähän postaukseen sisältyvät eräänlaiset jäähyväiset. Ajattelin nimittäin tehdä niinkin dramaattisen teon kuin muuttaa blogin nimen. Aika hurjaa. Mutta täältä Lilystä minut edelleen löytää. Ja Facebookista. Ja Twitteristä. Ja Instagramista. Huoh. Palataan pian, uudella nimellä ja vanhoilla jutuilla.