Tag: ehkä siisteintä ikinä

Olen varmaankin tullut hulluksi. Mutta ei se haittaa. Tämä nimittäin tuntuu tosi hyvältä. Olen puuhaillut viime aikoina paljon kaikenlaista. Olen rikkonut skumppalasin ja liimaillut sirpaleita paperille sekä silpunnut saamani virallisen kirjeen atomeiksi ja tunkenut suikaleet takaisin kuoreen. Olen heittänyt punaviinilasin pohjat paperille ja hangannut valokuvan rikki hiekkapaperilla. Olen leikannut Putinin naaman irti ja piirtänyt tilalle […]

Stadion kun taakse jäi mietin hiljaa mielessäin mitä siitä kertoisin kysyjille vastaisin… No vaikka että oli ihan vitin siistii. Oikeastaan kaikki olennainen on sanottu Aamulehden toimittajan Vilma-Lotta Lehtisen kirjoittamassa keikka-arviossa, jonka voi lukea täältä. Juuri noin minäkin ajattelen.  Keikan jälkeen jäin miettimään sitä, miksi Cheek-ilmiö nähdään jonkinlaisena egosentrisyyden oppikirjaesimerkkinä ja yhteisöllisyyden vastakohtana. Stadionin keikka sytkärimerineen älypuhelinvalomerineen […]

En oikeastaan lue treeniblogeja, paitsi Fitness Führerin blogia. Syystä että bloggaaja diggailee Berliiniä (mikä jo itsessään kertoo ihmisestä pelkkää hyvää) ja on kirjoitustensakin perusteella erittäin fiksu muija. FF:n eilinen kirjoitus omaan kehoon liittyvästä häpeästä sai nyökyttelemään mukana kofeiiniöverit vetäneen pulun lailla ja antamaan vielä viimeisen pisteen päätteeksi virtuaaliset aplodit, seisaaltaan. Kyllä. Juuri näin.  Häpeä on […]

Kahden kodin välillä reissaaminen on tuonut elämääni säännöllisen autoilun. Kun matka on kuitenkin sen noin tunnin suuntaansa, riippuen kaasujalan raskaudesta, kaipaa siinä jo jotakin viihdykettä kilometrien ratoksi. Koska en jaksa räplätä cd-vaihtajaa ja vielä vähemmän jaksan ottaa selvää puhelimeni ja stereoiden mahdollisesta kyvystä tahi kyvyttömyydestä seurustella keskenään, ratkaisuni on ollut radio. Ja yleensä auki on […]

Torstaina, hetkeä ennen puoltapäivää kannoin viimeiset työt palautustiskille ja sanoin kiitos ja kuulemiin. Viiteen saakka olisi ollut vielä aikaa liikutella siveltimiä, mutta kokemus on opettanut, että turhaa on hieroa enää silloin kun henkilökohtainen huippukohta on saavutettu. Ei se siitä enää miksikään muutu.  Sitten hurautin Koskenpartaalle, kävelin paahteiselta kävelykadulta suoraan ilmastoituun Rossoon ja tilasin kaljan ja […]

Mitä tapahtuu, kun studioon kutsutaan toisilleen tuntemattomia ihmisiä ja pyydetään heitä suutelemaan? (Varoitus: tämän katsottuasi haluat itsekin juosta ulos kevätaurinkoon pussailemaan. Tuttuja tai tuntemattomia.) //www.youtube.com/embed/IpbDHxCV29A?feature=player_embedded  

On niitä tyttäriä, jotka hurmataan kynttiläillallisilla ja timanttikorvakoruilla. Ja sitten on niitä, joita hellitään istuttamalla pelkääjän paikalle ja ajeluttamalla maaseudun halki, pitkin ja poikin autioituneiden talojen pihoja.  Sanoisin, että se oli oikein hyvä sunnuntai. (Taipumuksestani olen avautunut aikaisemmin täällä.)  

Ei tästä nyt oikein meinaa tulla mitään. Nimittäin tästä kesästä luopumisesta. Siispä kiusaan itseäni vielä vähän lisää ja lataan eetteriin oman osuuteni kesäkuvahaasteesta: tässä siis seitsemän kuvaa kera seitsemän sanan.  Painoton.  Vapaa. Kaunis. Rauha. Yhdessä. Sinä. Aitona.   

Inhoan sotkua ja hävitystä. En ymmärrä, mikä on se voima mikä ajaa ihmisen laittamaan paikkoja paskaksi, särkemään ja rikkomaan. Hylätyissä rakennuksissa on myös jotain todella surullista, pelottavaakin. Mutta voi luoja, miten kiehtovaa on mennä tällaisiin paikkoihin kamera kaulassa.  Berliini-blogiani lukeneet ovatkin tietoisia tästä taipumuksestani. Kyllä, inhoan kauhuelokuvia, pelkään pimeää ja niin edelleen.  Mutta silti: Hei, […]

Sanumaria huhuili äskettäin palstallaan oman mukavuusalueensa perään. Täälläkin on huhuiltu: oma mukavuusalueenikin oli taas eilen tilapäisesti kadoksissa. Kun melko harvakseeltaan tekee stand up-komiikkaa, se on joka kerta ihan yhtä kauheaa. Tai en minä tiedä, helpottaisiko se vaikka tekisi enemmänkin. Tuskin. Omaa esitystä edeltävä paniikki on nimittäin jotain aivan kammottavaa. Jännitän yleensä aina edes vähän ennen […]