Teetkö aina parhaasi?

Jokainen tekee aina parhaansa, niillä resursseilla ja sillä ymmärryksellä joka hänellä on juuri sillä hetkellä käytössään.

Tuo lause on syystä tai toisesta hypännyt silmääni viime päivinä aika monestakin keskustelusta. Ja mitä enemmän sitä mietin, sitä järjettömämmältä se kuulostaa. 

Ajattelen asiaa tietysti itseni kautta, kuten kunnon navankaivelija tekee. Voin käsi sydämellä vannoa, että elämässäni on toki ollut paljonkin hetkiä, jolloin olen todellakin antanut kaikkeni mitä annettavissa on. Mutta on myös todella paljon niitä hetkiä, jolloin olen todellakin mennyt sieltä missä aita on matalin tai jossa ei ole ollut aitaa ollenkaan, vaikka reisisssä olisi varmasti ollut jerkkua vähän isompaankin loikkaan. Olen mitätöinyt sekä itseäni että muita ihmisiä, silkkaa laiskuuttani sekä itsekkyyttäni, koko ajan tiedostaen että toisinkin olisin voinut toimia.

En tunne siitä minkäänlaista ylpeyttä. Ajattelen kuitenkin, että se on inhimillistä. Mutta ei tulisi mieleenikään huudella tuolla kaduilla, että aina olen parhaani yrittänyt. Sehän olisi ihan pelkkää paskaa.

Onhan tuo tietysti aika mukava lause. Kun sitä tarpeeksi hokee itselleen, oikeuttaa samalla myös kaikki ikävät tekemisensä ja tekemättä jättämisensä. Kun kyllähän minä tässä parhaani kumminkin yritin, niin kuin kaikki muutkin. 

Niin, oikein mukava lause. Ja vaarallinen lause.