Tyttöjen välisestä rakkaudesta

Vietin syksyn ensimmäisen lauantain hilpeässä häähumussa.

Ystäväni, joka myös oli perheineen juhlavieraiden joukossa, oli kutsun saavuttua valmistautunut huolellisesti selvittämään tapahtuman luonnetta vanhimmalle tyttärelleen.

– Niin, nämä onkin sitten vähän erikoisemmat häät, kun kaksi naista menee toistensa kanssa naimisiin.

Kuusivuotias oli tuijottanut äitiään kuin idioottia ja kysynyt:

– Ai siis miten niin erikoiset?

Dialogi valoi ainakin minuun uskoa siihen, että ihmiskunnalla on vielä hitunen toivoa.

Toisen ystävän kanssa pohdiskeltiin etukäteen, eroaisiko juhlien tunnelma jollain lailla ”perusheterohäistä”. Ystävä oli vahvasti sitä mieltä, että fiilis ei ole sama.

– Sitä ainakin tietää, että nää ihmiset on menneet naimisiin siksi, että ne on ehdottomasti halunneet sitä, eikä siksi, että niin on vaan tapana tehdä.

Ja kyllä, juhlien tunnelma oli ainutlaatuinen, mistä se sitten ikinä johtuikaan. Mieheni totesi, ettei ole koskaan ollut häissä, joissa olisi ollut näin paljon ohjelmaa. Juhlavieras toisensa jälkeen asteli estradille tuomaan tervehdyksensä morsioille: uusi laulu alkoi siitä, mihin edellinen loppui ja koskettava puhe seurasi toistaan, tanssiesitystä ja tulishowta unohtamatta.

Pöydät notkuivat ja viini virtasi, eikä missään näkynyt vaivaantunutta pönötystä tai pakotettuja hymyjä. Sen sijaan nauravia suita ja liikutuksen kyynelistä kastuneita poskia sitäkin enemmän.

Kyllä, ystäväni oli oikeassa. Oli siinä toisenlainen lataus.

Suomessa parisuhteen rekisteröinti on ollut mahdollista jo yli kymmenen vuotta, mutta eipä täällä edelleenkään missään suvaitsevaisuuden lintukotosessa elellä. Aivan liian monen silmissä samaa sukupuolta olevat parit ovat vieläkin toisen luokan kansalaisia, joiden tulisi pysyä piilossa ja mieluiten kätkeä onnensa näkymättömiin.

Ja juuri siksi se pitääkin tuoda näkyviin. Juhlia komeasti rakkautta, joka kuuluu kaikille meistä.

Sitä paitsi vaimona oleminen on ihanaa, eikä kukaan sellaiseksi haluava saa jäädä sitä vaille.