Vakava asia

Kas näin. Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet on taputeltu ja ainakin osa kansasta potenee tänään pitkien pyhien pakkohankintaa eli kolmen päivän putken kankkusta. (Paitsi minä, muhahahaa.)

Tampere-talon pippalot ovat kirvoittaneet somessakin paljon keskustelua. Yksi liikuttui kyyneliin Loirin ja suomalaisen kirjallisuuden äärellä, toinen pitkästyi ja nukahti kesken konsertin kotisohvalle ja kolmas olisi halunnut nähdä enemmän prameita pukuja ja karnevaalitunnelmaa. Neljäs puuttui peliin kivahtamalla, että nyky-yhteiskunta on muutenkin jo viihtellistynyt liikaa, että joskus tekee ihan hyvää laittaa turvat tukkoon ja rauhoittua arvokkaan tunnelman äärelle. 

Kyllä. Me suomalaiset olemme ehdottomasti aivan liian kepeää ja iloista kansaa. 

Esimerkiksi kotimaisessa perhejuhlakonseptissakin olisi paljon opittavaa nimenomaan itsenäisyyspäivän juhlinnasta. Syntymäpäiväjuhlissakin olisi syytä oikein porukalla muistella, miten monta kertaa päivänsankarilla on elämässään ollut hengenlähtö lähellä. Kaikki lasketaan, niin lapsena kurkkuun juuttunut merkkari kuin vähältä piti-törmääminen jarruttomalla venäläisvalmisteisella polkupyörällä kerrostalon seinään. Että kyllä oli lähellä, ettei näitäkään juhlia olisi koskaan pidetty. Häissä taas olisi ihan paikallaan listata kaikki ne hetket, kun nuorenparin arabiat olivat vähällä lähteä jakoon ennen papin aamenta. Kun Jarski eksyi työpaikan pikkujouluissa ihan väärän mirjamin matkaan ja Yannica rikkoi tahallaan Sebun pleikkarin kun hermostui siihen jatkuvaan pelileskenä olemiseen. Kyynelsilmin näitä muisteltaisiin ja syvän hartauden vallitessa upotettaisiin kakkulapio hääpaakkelsiin.

Kippis!

Hautajaisissa konsepti onkin jo kunnossa. Älkääkä nyt hitossa alkako mitään afrikkalaistyyppistä karkelointia tänne adoptoimaan. Tämä on kuulkaa vakava asia.