Välitilassa

Välipäivien tunnelma on aina samanlainen. 

Päivät ennen vuodenvaihdetta muistuttavat hetkeä ennen lottoarvontaa: ilma on sakeana lapsenomaista uskoa siihen, että elämä muuttuu silmänräpäyksessä. 

Ihan kohta olen laihempi ja rohkeampi. Ihan kohta pystyn kaikkeen siihen, mihin ennen en.

Ihan kohta se tyhjä paikka viimeinkin täyttyy.

Ihan kohta. 

Välipäivien tunnelma on myös läheistä sukua lentoaseman tunnelmalle. Ei olla vielä varsinaisesti matkalla, mutta ei enää kotonakaan. Ihanassa, suloisessa, vastuuttomassa välitilassa, jossa ei tarvitse tarttua muuhun kuin skumppalasiin ja lentolippuun. 

Näihin aikoihin moni kirjoittaakin itselleen henkisen lentolipun. Päämäärän kohdalla lukee sellaisia asioita kuin tipaton tammikuu, karkkilakko ja bikinikuntoon kesäksi 2016. 

Niille lennoille en ole lähdössä mukaan. 

Minun matkalipussani lukee määränpää tuntematon. Lentolippu se ei myöskään ole, sillä minulla ei ole mihinkään kiire. 

Luultavasti taitan matkaani jalan, tai korkeintaan sellaisella bussilla, joka pysähtyy jokaisen pikkukylän raitilla. Saatanpa välillä jäädä bussista matkahuollon baariin istumaan, juoda kupillisen pannuunpalanutta kahvia ja jatkaa matkaa seuraavalla vuorolla, tai sitten traktorikuskin kyytiin liftaamalla. 

Senkin tiedän jo nyt, että matkustan kevein kantamuksin. Joka päivä käännän reppuni nurin ja ylösalaisin, ravistelen sieltä pois kaiken ylimääräisen. Riisun kengät ja kopistelen niistä pois hiertävät muruset. Aukaisen tukan ja heilutan sitä tuulessa, jotta kaikki marsua pienemmät irtoavat ilmavirran mukana. 

Sillä mitään ylimääräistä ei mahdu nyt mukaan. Vain kaikkein tärkeimmät.