Viimeksi…

…ilahduin saadessani kutsun ystävän syntymäpäiväjuhliin. Samalla toivoin, että olisipa siellä voileipäkakkua. Tekee ihan hirveästi mieli voileipäkakkua.

…nauroin lukiessani sata suomalaista sketsihahmoa esittelevää Sketsofrenia-kirjaa (ote kirjasta kuvassa).Tajusin, miten paljon kotimaiselle sketsiviihteelle altistuminen jo pienestä pitäen onkaan vaikuttanut siihen, mitä pidän hauskana. Osa hahmoista tuntui yhtä läheisiltä kuin vanhat ystävät, joiden kanssa on kasvanut yhdessä aikuisiksi. Tai no, kasvanut ja kasvanut.

…itkin ennen joulua kahlatessani itsesäälisuossa musta henkinen jätesäkki vedettynä pään yli. Ajattelin olevani täysi paska, joka ei osaa mitään eikä pysty mihinkään ja on vain riesaksi kaikille muille. Eli ihan perussettiä. 

…suutuin, turhauduin ja vittuunnuin jälleen kerran sekoiluun, jota Saimaan ammattikorkeakoulussa kutsutaan vitsikkäästi (valo)kuvataiteen koulutusohjelmaksi. Joko kunnollista opetusta ei ole tarjolla lainkaan tai sitten ilmoitetut kurssiohjelmat eivät pidä paikkaansa: olen ehkä niuho ämmä, mutta minusta ei vaan ole ok että neulanreikäkamerakurssi muuttuukin kopterikuvauskurssiksi, ilman hyvää syytä ja ilman että siitä informoidaan oppilaita etukäteen. (Hyväksyttävä selitys ei ole se, että opettajaa nyt vaan huvitti tehdä näin ja koska hän on taiteilija niin ei maha mittään.) Myös aikataulut muuttuvat jatkuvasti, mikäli mitään aikataulua edes on olemassa. Tämä on erityisen iloinen asia ihmiselle, jonka koulumatka yhteen suuntaan kestää kolme varttia ja jolla on opintojen lisäksi muutakin elämää. 

…harmistuin kun lempisukkahousujeni kantapään kohdalle oli ilmestynyt ammottava reikä. 

…häkellyin kun näin yllättäen tutun ihmisen enkä oikein tiennyt pitäisikö mennä juttelemaan vai ei. (En mennyt.)

…kokeilin jotain uutta kun ostin ennen joulua pullollisen nestemäistä savuaromia tarkoituksenani kokeilla porkkanalohen valmistusta. Pullo on edelleen avaamatta.

…urheilin muutama päivä sitten kantamalla mökkisaunaan pesuvettä avannosta. Tuli hiki. 

…luin Jani Toivolan omaelämäkerrallisen esikoiskirjan Musta tulee isona valkoinen. Rakastuin Toivolaan vuosia sitten nähtyäni hänet Kansallisteatterin Sorsastajassa ja nyt tämän kirjan luettuani rakastuin taas vähän lisää. Viisas mies, jolla on suurenmoisen kaunis sydän. Olen muutenkin lukenut viime aikoina ihan helvetisti ja tavoittanut taas sen saman huuman, joka minut valtasi ala-asteikäisenä rahdatessani kirjastosta pinkkatolkulla neitietsiviä ja nummelanponitalleja. Jos saisin valita, en tekisi talvisin muuta kuin lukisin. 

…söin aamupalaksi kaksi karjalanpiirakkaa, omenamehua ja talouspaperin läpi suodatettua kahvia. 

…herkuttelin sipseillä ja siiderillä.

…ostin kaksi hammasharjaa, kaksi pulloa omenasiideriä ja pussillisen grillisipsejä.

…tapasin rohkean miehen, joka haluaa lähteä mukaan valokuvaprojektiini jossa kuvaan entisiä vankeja heidän omilla ehdoillaan. 

…päätin aloittaa urheilullisen elämän. Heti huomenna.

…inspiroiduin valokuvataiteilija Juha Metson näyttelystä Lappeenrannan taidemuseossa. Hyvässä valokuvassa nyt vaan on jotain maagista, kohottavaa ja sielua paikkaavaa. Myös taiteilija itse vaikuttaa hyvin tolkulliselta ihmiseltä, mikä on sekoilevia hörhöjä pursuavassa taidemaailmassa enemmän kuin iloinen asia. 

 

Kiitos myös Sanni Tee Teelle inspiraatiosta tähän postaukseen.