Voi Cheek, minkä teit
Kyllä, monen muun suomalaisen tapaan minäkin koukutuin Vain elämää-telkkarisarjaan. Ja kyllä, kuulun myös heihin, jotka ohjelmaa katsottuaan muuttivat radikaalisti mielipidettään artistista nimeltä Cheek.
Ei sillä että minulla mitään kovin vankkaa mielipidettä olisi edes ollut. Vain radion soittolistan perusteella muodostunut mielikuva itseriittoisesta räppärijätkästä, joka kuvittelee omistavansa maailman.
Ja nyt kun mietin, niin ei se kuva ehkä niin kaukana ollutkaan sarjan luomasta todellisuudesta. Ehkä onkin niin, että Cheek on juuri sellainen kuin ajattelinkin ja itse asiassa muutinkin mielipidettä itsestäni?
Kun minusta jokaiselle meistä tekisi hyvää olla vähän enemmän kuin Cheek. Olla reilusti ylpeä tekemisistään ja myös näyttää se, eikä tuijotella kengänkärkiään silloin kun joku kehuu. Tehdä omaa juttuaan ja uskoa siihen.
Se on ihan hemmetin vaikeaa, tiedän. On paljon helpompaa vetäytyä seinän viereen ja huokaista että ehämiemittää. Antaa soppajonossa nöyrästi tilaa etuilijoille ja olla nostamatta kättään, vaikka olisi sen aika.
Perkele.
Teen uudenvuodenlupauksen jo nyt. Aion löytää oman sisäisen Cheekini.
Vaikka edes skidisti, mutta kuitenkin.