Yhteisellä eväsretkellä

Viikonloppuna tanssittiin ihanien ihmisten häitä. 

Valloittavien hääpuheiden joukosta korvani poimivat kenties parhaan elämänohjeen ikinä:

Ottakaa yhteiselle matkallenne eväät mukaan, sillä kukaan ei elä pelkästä rakkaudesta. 

(Ei ehkä myöskään pelkillä irtokarkeilla, mutta aina kannattaa yrittää. Karkkibuffet juhlissa, miten mahtava idea!)

Häät ovat ihmeellinen juhla. Parhaimmillaan ne saavat paatuneimmakin kyynikon napsauttamaan käsilaukkunsa auki ja hivuttamaan nenäliinaa silmänkulmaa kohti. Paksuimmatkin suojamuurit murenevat, kun rakkaus ryömii lupaa kysymättä juhlakansan ihon alle. 

Häät ovat ihmeellinen juhla, koska rakkaus on ihmeellinen. En väsy ihmettelemään sitä, miten voikaan olla niin että kaksi ihmistä kohtaa toisensa ja tuntee yhtä aikaa suunnatonta vetoa toinen toistansa kohtaan. Se on ja tulee aina olemaan minulle yksi elämän suurista mysteereistä. (Kuten sekin, miten on mahdollista että lentokone pysyy ilmassa. Joo joo, on se minulle selitetty mutta SILTI.)

Kaikki tietävät, ettei täydellisiä ihmisiä ole olemassakaan. Kuten ei myöskään täydellisiä kumppaneita, täydellisiä parisuhteita ja täydellisiä avioliittoja. Komeinkin sulhanen osaa olla halutessaan todellinen mulkvisti ja kauneimmankin morsiamen sisällä asustaa Loch Nessin hirviö. 

Mutta häissä ei sellaisia ole olemassakaan. Häissä on vain täydellisesti toisilleen sopivia ihmisiä, täydellisiä hetkiä, täydellinen elämä ja loputon usko tulevaan, oli se sitten mitä hyvänsä. Usko siihen, että kaikesta selvitään, tuli mitä tahansa. 

Ja tunne siitä, että pohjimmiltaan maailma on ihana paikka jossa ihmiset haluavat toisilleen vain hyvää.

Ei yhtään hullumpi tunne sekään.