Miksi aloitin tämän touhun?

Koska huomasin omaavani vuorokaudesta noin pari tuntia täysin  omaa aikaa, joten ajattelin käyttää siitä osan ajatusteni jakamiseen. Ei välttämättä mitään hyötyä, mutta parhaimmassa tapauksessa löydän kohtalotoverin, piristän toisen päivää osoittamalla, että asiat voisivat olla hullumminkin, saan kolmannen kiukkuiseksi esittämällä radikaalin mielipiteen, tai sitten ei yhtään mitään.

Mutta, selventääkseni tilannetta ja palstani pääpainoa, olen päättänyt alkaa stressata, iloita, kirota ja hämmästellä kaksosodotustani nimettömän julkisesti. Enkä tietenkään unohda kertoa, millä tavalla vuoden ikäinen poikani on päiviäni piristänyt, useimmiten myönteisessä, mutta joskus myös negatiivisessa mielessä. Ja aion myös varmasti muistaa kertoa, kuinka helppoa on elää melkein aikuisen lapsen kanssa, tuo ihana avopuoliso, lasteni isä, joka joskus myös saattaa olla elämäni mies, aina siihen saakka kunnes avaa jälleen suunsa. Sivukommentteja ansaitsevat myös rakkaan  työpaikkani ihanat asiakkaat, nuo päivieni piristäjät unohtumattomine kommentteineen ja vitseineen. Asiakaspalvelu alkaa olemaan sukupuuttoon kuollut laji, ihan vain kiitos näiden asiakkaiden itsensä. Varmasti muistan myös kertoa, mitä kaikkea kivaa lemmikkikatraamme keksii silloin, kun ketään ei ole kotona. Niiden kekseliäisyys on vertaansa vailla, eikä aikuisiksi ehtineet eläimet kuitenkaan tunnu vanhuuden viisautta ja rauhallisuutta tavoittavan. (Pitäisi ilmeisesti siis mies laskea myös eläimistöön?)

Mikäli tämä palsta ei muuten kerää lukijoita ja kommentteja, tulevat äidinkielenopettajat voivat itseään viihdyttääkseen tulla jakamaan arvosanoja oikeinkirjoituksesta ja välimerkkien käytöstä. Ihan vain, että edes jonkinlaisen kannattajajoukon saisin kerättyä- ihan vain että saisin hyvän mielen, että edes joku kävi lukemassa tekstini.