Te olette kauniita noin

Erittäin hetkisen viimeviikon lopun ja maanantain jälkeen olemme mieheni kanssa ansaitulla minilomalla kylpylässä. Tänään aloitin aamuni aamu-uinnilla. Naisten suihkuosastolla oli lisäkseni vain vanhempi rouva sekä nuori äiti pienen tyttärensä kanssa. 

Tyttö, ehkä noin kolmevuotias, katseli tarkkaavaisesti peseytymistäni. Lopulta hän kysyi äidiltään, miksi minun ja hänen äitinsä vartalot ovat ihan erilaiset vaikka olemme molemmat tyttöjä. 

Äiti ei häkeltynyt tästä lainkaan. Hän selitti lempeästi ja rauhallisesti tyttärelleen, että meitä naisia on kaiken kokoisia ja muotoisia, kahta samanlaista ei löydy. Ja että jokainen meistä on kuitenkin kaunis ja kaikilla meillä on oma paikkamme maailmassa. 

Kuuntelin keskustelua haltioituneena. Kuinka viisas äiti. Kuinka kauniisti ja viisaasti hän kasvattaa tytärtään. Sanoin sen hänelle. Äiti hymyili minulle ja kertoi haluavansa pienestä asti kasvattaa tyttärensä ymmärtämään, että kauneutta on monenlaista, ja kuinka me olemme kaikki silti yhtä arvokkaita ihmisiä. Myös vanhempi rouva osallistui hetkeen hymyilemällä meille. 

Siinä me olimme. Neljä niin erilaista, niin kaunista naista. Alastomina, täysin paljaina omina itsenämme. Se oli meidän yhteinen hetkemme. 

Pieni tyttö kuunteli tarkkaavaisesti meidän keskusteluamme. Kuinka fiksu aikuinen hänestä tuleekaan. 

Rakkaudella, Satu

Ps. Toivottavasti teidän päivästä tulee yhtä hyvä kuin minun ❤️

Kauneus Mieli Meikki Vanhemmuus