Tänään päähäni pälkähti ajatus joka nosti kyyneleet silmiin. Oivallus joka iski ja kovaa tässä ulkonäkökeskeisessä maailmassa. Oivallus jota tarvitsin oman ahdistukseni keskelle.

Miksi minä en saa olla kaunis juuri tämän näköisenä? Juuri tällaisena kuin olen.

Olen ihmetellyt inhon silmin paisuvaa kehoani. Löllöä tuolla ja täällä. Liian pehmeää, miksi tätäkin voi puristaa, miksi tuo tuossa noin lyllyy, miksi iho näyttää tuolta, noin muhkurainen? Miksi vaatteetkaan ei peitä tätä kamalaa, miksi reidet pullistuu farkuissa, miksi jenkkakahvat tursottaa, miksi posketkin näyttää että ne roikkuu kun koiran korvat? Miksi karvat? Miksi ruma iho? Miksi arvet kasvoissa?

Mutta perkele. Miksi ei? Miksi minä en kelpaa tämmöisenä? Miksi lehdet huutavat itsensä muuttamis vinkkejä ja seuraavalla sivulla siitä kuinka itsensä pitäisi hyväksyä kuten on. Miksi minä en voisi vaan elää ja olla hyvä näin. Tämän näköisenä kun olen.

Ulkonäköön laitetaan aivan liikaa huomiota. Miksi pitäisi edes arvostella sitä ja katsella omaa ulkonäköään taikka muiden sellaisten kriittisten lasien läpi, että pitäisi näyttää joltain? Miksi pitäisi näyttää joltain? Miksi on muotteja noihin itsensä pitäisi pusertaa? Miksi pitäisi aina olla itseään muuttamassa johonkin suuntaan, jotain kiinteyttää ja silottaa? Miksi näitä asioita ei voitaisi tehdä aidon hyvän olon takia ja heittää se ulkonäkö tässä asiassa toissijaiseksi. Itse olen koettanut pyrkiä tähän.

Jätin liikunnan pitkäksi aikaa, koska tietynlaiseen ulkonäköön tähtäävä urheilu ei minua motivoi. Nyt minua on alkanut ärsyttää se etten jaksa ja tajusin että siihenhän minun tulisi pyrkiä. Siihen että jaksaisin. Se motivoi paljon enemmän! Etenkin kun oma tavoitteeni on treenata niin että saisin omin voimin, paljain käsi, avattua suolakurkkupurkin. Aika kova tavoite. Kun kerron tästä kavereille ja perheelleni, niin saan vaan vinkkejä miten purkin voi avata apuvälineiden avulla helpommin. Mutta perkele! Miksi minulla ei saisi olla tätä motivaattoria! Se yksi asia mikä minua motivoi tekemään punnerruksia ja kääntämään vähän hauista! Onko se liian tyhmä motiivi? Miksi sekään ei kelpaa? Miksi pitää olla paremmat motiivit liikkumiseen?

Ulkonäkökeskeisyys, nyt oikeasti, my ass.

Minä haluan kelvata näin. Etenkin itselleni. Sinäkin kelpaat juuri noin. Oikeasti. Aikuisten oikeesti!