Lojumassa

Kuinka suuret odotukset voi lyödä yhdelle viikolle.

On lomaviikko opiskeluista ja jotenkin halusin päättää että tämän viikon aikana pääsen tästä eroon. Tässä viikossa lepään niin kovasti että en ole enää masentunut. Miten kaunis ajatus tämä on!

Kaksi päivää lomaa kulunut ja alkaakin epäilyttää riittääkö viikko. Joululoma ei riittänyt ja se oli sentään kolme viikkoa. Sen jälkeen tuntui että sain haalittua palasia itsestäni ehkä suunnilleen samalla hehtarille, mutta ne lojuivat edelleen hyvin levällään, epäjärjestyksessä. Mutta entä jos olisin oppinut keinoja nyt enemmän ja todella pääsisin tästä eroon nyt! Nyt heti! Nukun vaikka koko päivän, vaikka kaksi putkeen! Jos se veisi tämän väsymyksen pois.

Paniikkikohtaus iski illalla ulkona kun olin saanut ison tehtävän palautettua pois pyörimästä. Palautuksen jälkeen minut valtasi helpotus. Yksi asia vähemmän hoidettavaa, hieman taakkaa vähemmän kannettavana. Illalla pimeässä rinnan täytty polttava pakokauhu, olemattoman liikkeen villkuessa silmäkulmassa. Hulluksiko minä olen tulossa? Miksi tämä tulee nyt? Juuri kun sain vähän stressiä vähemmäksi?

Ymmärrän että on tyhmää pelätä asioita, se aiheuttaa vain stressiä ja stressi aiheuttaa masennuksen oireita. Mutta kun pelottaa. Niin monet asiat. Tahtoisin nyt olla samalla lapsenmielisen naivi ja uskoa että kaikki hoituu nyt. Yhdessä viikossa. Kun minä lepään kunnolla. Sen on hoiduttava! Ja se hoituu ja voin perua terkkari ajan joka varattiin masennuksen takia. En halua mennä sellaiselle.

Kaverit joille olen tästä puhunut kehoittivat lepäämään. Petänkö heidätkin jos tämä ei parane tässä viikossa?