THOOTSEJA
Mietteitä rempasta ja näinkin vakavan asian kaveriksi päivän kuvia jotka otti ihana Henne We love Sundays – blogista, joka onkin tällä hetkellä Lilyn viikon blogina! Mutta back to renovation… Muutoksissa en ole vaivannut suuresti päätäni, sillä ne piti päättää yhdessä päivässä Matti-myöhäisyyteni johdosta.
-First of all valitse ja ota sellaista mistä tykkäät, älä sellaista mikä on muodissa.
-Jos tarkoituksena on muuttaa parin vuoden päästä esimerkiksi suurempaan, valitse klassisia valintoja myynnin vuoksi. Itse valitsin tämän vuoksi valkoisen keittiön ja valkoisen lattian vaikka nämä itseäni toki miellyttääkin. Hieman halusin hullutella ja toteutin sen hetkistä mielitekoani tapetin valinnassa.
-Jälkeenpäin ajateltuna olisin vaihtanut kylpyhuoneen kaakelit sillä uudessa kodissa työ olisi ollut ilmaista. Olisin myös ostanut lämpöpatterin kylpyhuoneen seinälle; toisaalta sain rumpukuivaajan, joten tämä hoitakoon homman!
-Yleisesti ottaen tein sellaisia muutoksia, jotka nostaisivat asunnon arvoa jälleenmyynnissä. Asunto on edelleen hieman alle 40 neliöinen, joten parin vuoden päästä voi seinät (tavarat) kaatua päälle.
-Ostoslistassa tällä hetkellä:
-keittiön tuolit (Kartell ghost <3)
-iso matto olohuoneeseen sekä makuuhuoneeseen
-televisiotaso
-kynnysmatto