Oi marraskuu, paras aika vuodesta

Marraskuu on yksi lempikuukausistani. Rakastan syksyä ylipäätään, mutta marraskuuta ehkä eniten.

Yleensä kun sanon tämän ääneen, saan osakseni aika vinoja katseita. Mutta kun… kynttiläkausi! Glögikausi! Punaviinikausi (okei, se jatkuu läpi vuoden)! Tummien oluiden kausi! Teenkittaamiskausi! (Miksi niin monet näistä liittyvät erilaisiin juomiin?) Pitkään haudutettujen pataruokien kausi! Torkkumiskausi! Myrskykausi! Ah, antaisikin jo sataa, mikä tätä syksyä vaivaa?

Se aika kun alkuillasta kaupungilla kävellessään voi katsoa kun valot syttyvät kotien ikkunoihin. Se, kun katulamppujen valo heijastuu sadepisaroista. Se aika vuodesta kun voi käyttää sekä välikausitakkiaan että talvitakkiaan päivästä riippuen, ja melkein kaikkia kenkiään. Puiston puista lentoon lehahtavat naakkaparvet. Viileän raikas, kostea ja maatuvalta luonnolta tuoksuva ilma, jota on helppo hengittää. Se pehmeä, huomaamaton tapa jolla ystävien seurassa vietetty pitkä hidas ilta vaihtuu yöksi.

Olen erityisesti tänä vuonna, vähän stressaantuneen alkusyksyn jälkeen, kokenut tämän pimeän vuodenajan kauhean rentouttavaksi. Kun valo vähenee, tuntuu, ettei tarvitse olla kiirehtimässä mihinkään, tekemässä jotain muuta, olla jossain toisaalla, tarttumassa hetkeen, pitämässä itseään puuhakkaana. Ei tarvitse sählätä kymmenen asian kanssa yhtä aikaa, vaan voi keskittyä siihen, mikä juuri nyt on käsillä. Kaikki normaalisti takaraivossa jäytävä syyllisyys, ahdistus ja epävarmuus tulevasta vaimenee hetkeksi, ja jokaisen pimenevän päivän ottaa sellaisena kuin se tulee. Jos on surumielinen olo, niin sekin on ihan okei – ei tarvitse laskea siunauksiaan ja tavoitella onnellista mielentilaa, marraskuussa on lupa olla myös melankolinen. Tajuaa, että se on ihan normaalia, että se menee ohi.