Uudet perheenjäsenet
Kirjoittaminen on viime aikoina vähän jäänyt. Osittain se johtuu kiireestä, osittain väsymyksestä, osittain siitä etten oikein tiedä mihin suuntaan tätä palstaa haluaisin viedä. Pääsyynä lienee kuitenkin se, että mielenkiintoni on viime aikoina suuntautunut hieman toisaalle. Meille nimittäin muutti tammikuun viimeisellä viikolla kaksi viiden kuukauden ikäistä kissanpentua, arkoja pieniä löytökissoja, joiden kesyttämiseen ja uuteen kotiin totuttamiseen on käytetty reilusti aikaa.
Heti alkupäivinä löytyi mukava piilo kirjahyllystä.
Kissojen ottamisesta oli puhuttu jo vuosia, siitä asti kun yhteen muutettiin, aina sillä mielellä että sitten joskus. Lopulta päätös tuli tehtyä aika nopeastikin, ensikotiin otettiin yhteyttä lauantaina, ajettiin kissoja katsomaan sunnuntaina, ostettiin niille tarvikkeita ja ruokaa maanantaina, ja tiistaina karvakaverukset haettiin jo kotiin. Otimme katit Kisu ry:n kautta – halusimme nimenomaan antaa kodin kodittomille, ja tämän yhdistyksen kautta sattui löytymään kaksi aivan hurmavaa kissaa, jotka ensikodissaan olivat jo ystävystyneet keskenään. Olisi ollut synti ja häpeä erottaa kaverukset, joten ne tulivat meille molemmat.
Aluksi kissaressut olivat valtavan arkoja, piileksivät sohvan takana muutaman ensimmäisen päivän ja kyhjöttivät kirjahyllyssä aivan peloissaan, uskaltautuivat syömään vain öisin. Ihmekös tuo, on molemmilla ollut sen verran rankka lapsuus. Joka aamu niitä sai etsiä puoli tuntia taas uusista piilopaikoista, siinä pääsi näkemään asuntonsa ihan uudesta näkökulmasta. On ollut ihan käsittämättömän hienoa ja tyydyttävää seurata näiden kahden hiljakseen tapahtunutta kesyyntymistä, luottamuksen syntymistä ja kissojen oman persoonan ilmestymistä esiin kaiken sen arkuuden takaa.
Raidallisen poikakissan nimeksi annettiin Ajatus, mustavalkoinen tyttönen on nimeltään Muisti. Ne ovat oikein kilttejä, herttaisia, veikeitä ja meidän mielestämme tietenkin maailman kauneimpia, söpöimpiä, hienoimpia ja kaikin puolin ihan parhaita pieniä kissoja.
Ajatus on leikkisä ja loputtoman utelias pieni kollinalku, joka otettiin yhdessä emonsa ja kolmen sisaruksensa kanssa talteen Ikaalisista viime syksynä. Se on ollut näistä kahdesta alusta asti rohkeampi, tutkii innoissaan jokaista nurkkaa, höseltää, kiipeilee (ja putoilee päälleen, ei ikinä vahingossakaan jaloilleen), juoksee, riehuu ja juttelee koko ajan. Kunnolla kotiuduttuaan se on ollut kova poika kehräämään ja pyörimään jaloissa kerjäämässä rapsutuksia (ja ruokaa, aina toki ruokaa, mitä vain ruokaa, heti). Aivan käsittämättömän hauska otus, ei ehkä mikään välkyin tapaus (pelästyy välillä esim. omaa häntäänsä ja on yllätetty syömästä spagettia tiskialtaasta) mutta kerrassaan valloittava katinriiviö.
Muisti taas on edelleen aika arka, eikä nyt kuukauden meillä oltuaan vieläkään oikein tykkää jos siihen koskee. Mutta se onkin kuusiviikkoisena loukutettu orpopentu, joka oli nähty harhailemassa yksin ympäri Parkanoa jo pari viikkoa aiemmin – pieni ihme, että on hengissäkään, miten lie emolle käynyt. Se on kuitenkin viimeisen päälle fiksu kissa, sellainen analyyttinen tutkijaluonne, ymmärtää miten peili toimii, osaa solmia leluongen narun pöydänjalan ympärille ja tykkää seurailla elämää ikkunan takana. Erityisen kiinnostunut Muisti on linnuista, autoista, tietokoneista ja ponnareista. Hän on kovin harkitsevainen ja varovainen tyyppi, ei ihan heti luota mihinkään uuteen ja outoon. Siitäpä syystä lienee tänne asti selvinnytkin.
Muisti nukkuu mieluiten fantasiakirjojen takana.
Yhdessä ne leikkivät hippaa, riehuvat loputtomalla tarmolla ympäri kämppää, nahistelevat ja painivat ja ottavat välillä nokoset sylikkäin. Ainokaisen huonekasvini henki on jatkuvasti tulilinjalla, kaikki matot aina rullalla, vastapestyn pyykin seassa on kaikkein kivointa ottaa nokoset, korianterit popsitaan äkkiä parempiin suihin (muut yrtit saavat olla rauhassa, kumma juttu), aamulla saa herätä siihen että pölhö pieni kollinriiviö juoksee pää edellä päin ovea hurjasti mouruten. Enkä voisi olla onnellisempi että päätimme tämän kaksikon ottaa.
Toheltajat.
Sitä paitsi, nyt voin ruveta aina inspiraation puutteen iskiessä postaamaan vain kissakuvia. Eli ehkä tämä blogikin herää tästä taas henkiin.