Kevätkasvusto

Haluaisin olla sellainen ihminen jolla on koti täynnä viherkasveja ja kukoistava yrttitarha ikkunalaudallaan. Mutta en ole. Minulla on yksi jonkin ihmeen kaupalla hengissä säilynyt huonekuusi, jokakesäinen tuhoontuomittu missio pitää basilika hengissä juhannuksen yli ja karvaita lapsuusmuistoja rairuohonsiemenistä jotka eivät koskaan itäneet. Sellaista se on, kaikkea ei voi osata.

Päätin kuitenkin kokeilla ohran kasvattamista talouden kissojen järsittäväksi, josko hyväkkäät sitten jättäisivät ihmisravinnoksi tarkoitetut (kaupasta kalliilla rahalla ostetut) yrtit rauhaan. Kylvin siemenet vuosia vanhaan kokkareiseen multaan, kastelin perin pohjin ja jäin odottamaan kasvun ihmettä. Tai siis viherpeukalottomana pessimistinä jäin odottamaan sitä vääjäämätöntä hetkeä kun koko kylvös homehtuisi pilalle ja päätyisi biojätteeseen.

Vasta oraiden lopulta pilkottaessa mullasta tajusin kasvattaneeni aikuisikäni ensimmäistä pääsiäisruohoa, tavallaan, sattumalta ja vahingossa. Ja osasin!

Kissat pitävät ohrakasvuston laiduntamisellaan sopivan mittaisena, ja olohuoneessa tuoksuu siten vastaleikattu ruoho ja lupaus kesästä. 

Tämähän oli sittenkin kiva perinne. Korianteri katoaa tosin parempiin suihin edelleen.