Toistaitoinen puutarhuri yrittää jälleen
Kuten olen saattanut joskus mainita, olen vuosien varrella poistanut päiviltä huonekasvin jos toisenkin. Uskollista norfolkinaraukariaani lukuun ottamatta kaikki tähän talouteen muuttaneet viherkasvit ovat jääneet erittäin lyhytikäisiksi. Äiti antaa meille joka vuosi pistokkaita kasveista joiden pitäisi olla lähes mahdottomia tappaa, ja niin ne vain tapetaan. Oikeastaan olenkin tullut siihen tulokseen, että kaikkein huonoiten minun hoidossani menestyvät nämä helppohoitoisina pidetyt kasvit, koska jos ne eivät vaadi kastelua ja huomiota kauhean usein, ne todennäköisesti eivät saa sitä koskaan – sitä unohtaa, että ne edes ovat eläviä alun perinkään. Tai vaihtoehtoisesti tappaa ne hössöttämällä liikaa.
Kasvoin kodissa joka oli täynnä kasveja, ja huone jossa ei ole mitään vihreää ja kasvavaa ei siksi ole ikinä tuntunut aivan täysin kotoisalta. Uskon myös, että itsensä määrättely viherpeukalottomaksi ihmiseksi on itseään toteuttava ennustus, ja että hyvin harvat asiat tässä maailmassa ovat sellaisia, joita ei kuka tahansa pienellä yrittämisellä voisi oppia. Hermoilleni käyvät erityisesti ihmiset, jotka ovat jollain kierolla tavalla ylpeitä siitä, etteivät osaa vaikkapa kokata, tai suoriudu yksinkertaisista laskutehtävistä, tai saa pidettyä palmuvehkaa elossa. Ei siitä, ettei osaa joitain aivan perusasioita kannata tehdä mitään identiteettinsä osaa – sen sijaan kannattaa opetella.
Viime viikolla sitten iski sellainen fiilis, että jotain vihreää olisi saatava. Ei ole mitään varsinaista syytä miksei meillä pystyisi olemaan terveitä, kasvavia ja kukoistavia viherkasveja. Meillä on suuret ikkunat itään päin ja luonnonvaloa liiankin kanssa etenkin tähän aikaan vuodesta. On yhteys internettiin, joka on täynnä hoito-ohjeita. Ei voi olla niin vaikeaa.
On tosin mös kaksi oudon paljon salaatista tykkäävää kissaa, joten myrkytöntä pitäisi olla. Se sitten sulkeekin pois suunnilleen kaikki ne ihanat, veistokselliset ja trendikkäät kasvit joita olen viime aikoina nähnyt paljon sisustusblogeissa. Peikonlehti, myrkyllinen. Lyyraviikuna, myrkyllinen kuten kaikki muutkin viikunat. Huonearalia, sama juttu. Kultaköynnös, ei käy. Melkein mikään kiva ei käy.
Lopulta olohuoneen ikkunalaudalle päätyi kauniin vihreä arabiankahvi, coffea arabica. Se nököttää siinä turvepitoisessa mullassaan ja kasvattaa kovasti uusia lehtiä. Muutamassa vuodessa siitä voi, jos niin suodaan, kasvaa isohko puu, joka saattaa jopa alkaa kukkia ja tuottaa marjoja. Sitten voi keitellä sumppia ihan itse kasvatetuista kahvipavuista. Ajatella!
Makuuhuoneen ikkunalle muutti kiinanruusu, hibiscus rosa-sinensis. Sen nimi on Saruman, koska Plantagenistä kotiin kannettaessa sen kukat olivat valkoisia mutta myöhemmin se on jostain syystä tuottanut keltaisia ja vaaleanpunaisia. Tällä hetkellä, kuten näkyy, Sarumanissa ei tosin ole kukan kukkaa, pieniä vihreitä nuppuja vain (karvaiset apulaispuutarhurit ovat tunnollisesti repineet irti kuivahtaneet kukkaset). Olen kyllä ehkä siitä omituinen kiinanruusun omistaja, että en niin hirveästi edes välitä niistä kukista, vaan sen sijaan itseäni viehättää lehtien tummanvihreä väri ja se, että tämäkin kasvi voi kasvaa hyvinkin kookkaaksi. En oikein tykkää viherkasveissa mistään söpöstä ja pikkusievästä, suurta ja näyttävää sen olla pitää.
Nyt ne ovat majailleet täällä reilun viikon verran ja ainakin toistaiseksi molemmat näyttävät oikein elinvoimaisilta. Ne saavat vettä kun niiden multa alkaa kuivahtaa, nyt kasvukaudella höystettynä jollain lannoitelitkulla. Kissat jättävät ne enimmäkseen rauhaan nyt kun uutuudenviehätys on vähän karissut. Kuka tietää, ehkä näillä kasveilla on ihan todellinen mahdollisuus selviytyä. Toivotaan parasta. Hyviä neuvoja otetaan mieluusti vastaan, samoin kuin vinkkejä muista näyttävistä ja myrkyttämistä kasveista.