Vastasin kohteliaasti seksuaaliseen häirintään. Teinkö väärin?
Eräänä päivänä myöhäiskeski-ikäinen mies vonkasi minulta kadulla seksiä.
Sananvaihto kuului kokonaisuudessaan suunnilleen näin:
”Hei tota öö, tyttö kuule, anteeks.”
”Mitä?”
”Tota, sää oot tosi kaunis.”
”Jaa tuota, no kiitos.”
”Haluisit sää meetvurstia?”
”Anteeksi mitä?”
”No siis kun mulla olisi täällä meetvurstia [avaa muovikassin] niin mietin että haluisitko. Tai makkaraa?”
”Öh, no kiitos vaan mutta en syö lihaa.”
”Ai sää et syö… okei. Mutta siis sellaista, että seksiä olisin tässä pyytänyt.”
”Täh?”
”Seksiä.”
”Jaa no en mä kyllä nyt lähde, sori vaan.”
”Aha, okei, no hyvää päivänjatkoa sitten.”
”Sitä samaa, moikka.”
Mies oli nukkavierun puoleinen ja näytti siltä, ettei hirveän hyvin mene noin niin kuin elämässä yleensä, mutta vaikutti olevan ainakin suunnilleen selvin päin. Seisoi siinä aika reppanan oloisena sen muovikassinsa kanssa ja katsoi silmiin. Kadulla käyty keskustelu oli absurdeista käänteistään huolimatta sävyltään oudon kohtelias. Lähdimme siitä omiin suuntiimme hyvää jatkoa toivotellen. Ensireaktioni oli pöllämystynyt huvittuneisuus. Nauratti. Ja vähän myös surkutti.
Sitten koko keskustelu alkoi vaivata minua. Varsinkin oma osuuteni siinä.
Mietin, että olisi varmaan pitänyt toimia toisin. Olisi pitänyt sanoa sille irstaalle äijälle, että tuo ei ole okei, tajuatko, että ei noin voi puhua tuntemattomalle naiselle – tai kenellekään. Että et kai tosissasi kuvittele tuolla taktiikalla seksiä saavasi. Että mene nyt hyvä mies itseesi ja mieti hetki, mitä suustasi päästät. Senkin vanha pervo.
Mietin, että entä jos se mies nyt menee tarjoamaan makkaraansa jollekin toiselle naiselle, joka ei koekaan sitä yhtään huvittavana, vaan uhkaavana, vastenmielisenä, traumatisoivana. Olisi pitänyt panna sille ukolle jauhot suuhun ennen kuin se saa jonkun toisen naisen pelkäämään tai tuntemaan olonsa likaiseksi. Ei olisi pitänyt antaa kohteliaalla käytöksellään ymmärtää, että seksin vonkaaminen tuntemattomilta nuorilta naisilta keskellä katua on okei.
Mutta siinä tilanteessa nämä asiat eivät ehtineet käydä mielessäni. Mies ei yrittänytkään koskea minuun ja esitti sopimattomat ehdotuksensa täysin kohteliaaseen sävyyn. Olen hyvin kasvatettu ihminen, ja kohtelen muukalaisia lähtökohtaisesti ystävällisesti – ellen tunne oloani akuutisti uhatuksi, mitä en tässä tilanteessa tuntenut. Mies herätti minussa lähinnä sääliä: tuntui, että hänen tylyttämisensä olisi ollut vähän maassa makaavan potkimista.
Mutta sitten taas, sama käytös ei ehkä seuraavan tytön mielestä tunnu yhtä harmittomalta. Eikä ihan periaatteen vuoksikaan ole yhtään okei antaa tällaiselle ihmiselle viestiä, että hänen käytöksensä on missään tilanteessa hyväksyttävää.
Kyse on ehkä jollain tasolla voimasuhteista: koska tunsin, että meetvurstimies on heikommassa asemassa ja haavoittuvammassa elämäntilanteessa kuin itse olen, koin ikään kuin velvollisuudekseni olla hänelle ystävällinen tavalla, jolla tuskin monikaan muu on. Koska voin.
Mutta silti minua jossain määrin kaduttaa, etten pitänyt miehelle puhuttelua. Vaikka en olisikaan luultavasti edes saavuttanut sillä mitään. Nyt tuntuu, että tulin omalla käytökselläni tukeneeksi osaltani kulttuuria, jossa naiset joutuvat kaupungilla liikkuessaan kohtaamaan ei-toivottua lähentelyä. Jossa sellainen koetaan normaalina ja hyväksyttävänä ja harmittomana.
Olen joskus myös mojauttanut summittaisesti nyrkillä miestä, joka tarrasi kiinni tisseihini öisellä Hämeenkadulla. En ole siitäkään erityisen ylpeä, ei se ollut mitenkään rakentavaa tai sivistynyttä. Se oli puhdas liskoaivoreaktio. Kohteliaassa käytöksessä pidättäytyminen oli sekin yhtä lailla yhdenlainen jäätyminen: automaattinen, miettimätön reaktio sen tilanteen herättämiin tunteisiin.
Tapauksesta on jo pitkä aika, mutta se palaa mieleeni välillä edelleen. En edelleenkään osaa päättää, toiminko tilanteessa oikein vai väärin.
Mitä sinä olisit tehnyt?