Eräänä päivänä löysin vanhan pöydän
Hankin melkein kaikki huonekaluni nykyisin kierrätettyinä. Olen hurahtanut 50- ja 60-lukujen siroon teolliseen muotoiluun, viilupintoihin ja lämpöiseen puuhun, ja koska en selvästikään ole hurahdukseni kanssa yksin, näistä menneisyyden aarteista osataan nykyisin myös pyytää melkoisia hintoja. Aika usein budjettiin sopivaa kalustetta on tullut kytättyä Huutiksessa, Torissa ja lähikirppareilla kuukausitolkulla ennen kuin se juuri täydellinen kapistus tulee vastaan. Väliaikaisratkaisuihin en välitä panostaa – aikanaan täydellistä tv-tasoamme etsiessäni tehtävää sai siihen asti toimittaa talomme roskakatoksesta dyykattu kammotus, josta ei onneksi nykyään ole edes kuvia muistona.
Mutta joskus käy myös niin, että yhtenä päivänä pohdin hajamielisesti, että keittiön nurkka kaipaisi jotain kivaa apupöytää – ja pari päivää myöhemmin kävelen sisään naapurissa sijaitsevaan second hand -liike Kätköön ja varttia myöhemmin ulos täydellinen 60-luvun pikkupöytä kainalossa. Tällaisina hetkinä on aina vähän sellainen olo, että on tullut huijanneeksi jotain kierrätystavaran jumalia, jättänyt oikeaoppiset metsästysrituaalit suorittamatta. Että kohta lankeaa kosto kuolevaisen päälle irtoavan viilupinnan, kiikkerien jalkojen ja ikuisten kahvikupinrenkaiden muodossa.
Mutta ainakaan vielä mitään pahaa ei ole seurannut. Uusi aarteeni ei kylläkään ole mitenkään moitteettomassa kunnossa, itse asiassa kaukana siitä. Senpä takia se taisi edullinen ollakin. Pinnassa on kolhua jos jonkinlaista, viilua piti toisessa reunassa vähän liimailla, on naarmua ja on kulumaa – mutta eivätpä nuo 60-luvun huonekalulle ole mikään häpeä. Historia saa näkyä.
Mistään uudesta ja jännästä tavarasta ei tässä kämpässä näköjään saa enää otettua kissattomia kuvia. Taustalla myös mainittu täydellinen tv-taso.
Pintaan voisi sutia jonkinlaista kiillotusainetta jossain vaiheessa – jos jollain on tarjota hyviä vinkkejä tällaisten huoltamiseen niin kuulisin mielelläni. Mitään isoja korjailuja en ehkä uskalla ruveta omin nokkineni tekemään, mutta minulle tämä kelpaa näin. Pöytä on joka tapauksessa tukeva ja hyvää tekoa ja nätti kuin mikäkin.
Tässä vielä yksi kuva in action, keittiön nurkassa teehyllyn (juu, meillä on teehylly) alla tarjoamassa säilytystilaa suosikkivälineilleni. Jokin liina siihen pitäisi vielä hommata päälle ettei pinta enää enempää vaurioidu, mutta enpä kyllä voisi olla tähän löytöön juuri tyytyväisempi. Tämä ei juurikaan vastaa alkuperäistä visiotani tuohon tilaan, olin pikemminkin ajatellut jonkinlaista pientä senkkiä tai lipastoa, mutta jos olisin tiennyt että tällainen pöytä on ylipäätään olemassa olisin halunnut siihen juuri sellaisen. Tai ainakin nyt tuntuu siltä. Visioistaan pitää osata luopuakin jos vastaan tulee jotain vielä parempaa.
Kätköä suosittelen muuten lämpimästi kaikille tamperelaisille, ja muillekin. Sieltä on tullut tehtyä huikeita löytöjä kerran jos toisenkin.