Feminismistä, todellisuudesta ja alkeellisista argumentaatiovirheistä
Mä olen aina tykännyt Lilyssä siitä, että tämä on niin feministisesti orientoitunut ja tiedostava yhteisö, jossa useimmilla ihmisillä on sivistynyt ja avarakatseinen näkemys yhteiskuntaan sekä kriittistä, tarkkanäköistä otetta siihen, miten mielikuvat ohjaavat käyttäytymistä, miten kieli tuottaa todellisuutta, miten harvat asiat elämässä ja yhteiskunnassa ovat yksinkertaisia. Täällä keskustellaan järkevin, perustelluin argumentein, punnitaan puheet ja mielipiteet huolella ja kyseenalaistetaan asioita, joita monet ovat hyvin herkkiä vain olettamaan tosiksi.
Mutta sitten, kuitenkin, jokaikisessä, siis joka helskatin ikisessä tällaisessa keskustelussa on ainakin se yksi tyyppi, joka tulee laukomaan iänikuisia, sata kertaa kuultuja perustelemattomia repliikkejään ja vääntämään koko keskustelun aivan mutkalle. Viimeksi Bluestocking-blogin mainiossa kirjoituksessa tyttöjen ja poikien leluista nähtiin tällainen hahmo, nimimerkkejä Muotimurhaaja ja Tuhonvimma (on käytännössä ilmiselvää, että nämä ovat sama henkilö) käyttävä anonyymi, jolta saimme kuulla esimerkiksi seuraavat huikean omaperäiset huomiot (korostukset omiani):
”[S]ukupuoliset erot ovat säännönmukaisia. On olemassa keskiarvoinen naiseus ja keskiarvoinen mieheys.”
”Lilyssäkin on vaikka kuinka paljon feministejä. Miksi he ovat Lilyssä, joka on tuotteistetun sukupuolisuuden taivas? Miksi he eivät ole perustaneet blogejaan miehisiin yhteisöihin?”
”Lily on täynnä kaupallistettua höpöä, rahan ohjaamaa naisille suunnattua tarinankerrontaa […]. Se, että tämä tarinankerronta on suunnattu naisille ja että naiset hakeutuvat sen piiriin, tuskin johtuu näisten kasvatuksesta vaan siitä, että naiset sukupuolena tuntevat enemmän vetoa tällaiseen ihmissuhdemuotielämäntapahöttöön. [K]eskimäärin yhteiskunnalliset anlyyttiset blogit vetävät puoleensa miehiä, kun taas joukkoistamiseen ja sosiaaliseen määrittämiseen perustuvat blogit ovat naisten heiniä.”
”Feministien väite, että kieli luo maailmaa, on äärimmäisen rajoittava, koska se luo monille naisillekin painetta toteuttaa elämäänsä vastoin sisäisiä taipumuksiaan ja tunteitaan. […] [F]eministien sukupuolettomuusideologia johtaa henkiseen paineeseen ja ristiriitaan, jossa nainen ei voi olla spontaanisti nainen, vaan jossa hänen täytyy toteuttaa muiden sanelemaan ulkoista ideologiaa.”
Aloin jo kirjoittaa vastinetta suoraan kyseiselle anonyymille itselleen, mutta tulin siihen tulokseen, etten halua ryhtyä kiskomaan Bluestocking-blogissa käytyä keskustelua sivuraiteelle, joka ei enää liittyisi millään tavalla alkuperäiseen postaukseen ja sen herättämään keskusteluun. En myöskään erityisemmin halunnut ryhtyä väittelemään tämän tyypin kanssa, koska, kuten seuraavaksi pyrin osoittamaan, tällaisten hahmojen kanssa väittelyistä ei voi koskaan seurata muuta kuin turhautumista. Jonnekin tämän älyllisen epärehellisyyden aiheuttama väsymys täytyy kuitenkin purkaa, joten analysoin tämän, nähdäkseni varsin tyypillisen, vakioantifeministin argumentaatiota ja sen heikkoja kohtia täällä omalla tontillani.
Tartutaan ensimmäiseksi viimeiseen lainaamaani kohtaan. Tämä itseään Tuhonvimmaksi kutsuva anonyymi puhuu ”feministien sukupuolettomuusideologiasta” ikään kuin se olisi aate, joka vaikuttaisi jonkinlaisena kaiken feminismin ydinajatuksena – hän siis esittää feministit harhaisena porukkana (ellei jopa hysteerisenä akkalaumana), joka haluaa kieltää sukupuolen olemassaolon. Tämä oletus toimii implisiittisenä, kyseenalaistamattomana perusajatuksena kommentoijan ajatuksenjuoksun taustalla. Hän siis luo feminismistä olkiukon, jota vastaan hyökkää omilla argumenteillaan. Tällainen argumentaatio on omiaan tappamaan kaiken keskustelun, koska olkiukon rakentaja väittelee pohjimmiltaan vain omien demoniensa kanssa sen sijaan että kuuntelisi vastapuolta. Ainakin se vääristää keskustelun pois alkuperäisestä aiheestaan ja pelkistää sen väittelyksi käytettyjen termien sisällöstä – ja käsitteistä riidellessä ei enää voida keskustella itse asiasta.
Esittämällä feminismi olkiukon avulla todellisuudesta vieraantuneena radikaalina ideologiana keskustelija häivyttää omat ideologiset kytköksensä, luo vaikutelmaa itsestään maltillisena, rationaalisena tyyppinä, jonka näkökulma ei ole minkään agendan sumentama. Huomatkaa, miten esimerkkikeskustelija tässä tapauksessa esittää, että juuri feminismi on ”muiden saneleman ulkoinen ideologia”, jota ilman naiset olisivat vapaita toteuttamaan itseään vailla ulkoisia paineita. Tämähän on aivan posketon väite, mutta olkiukon varjolla se saadaan kuulostamaan pätevältä.
Tässä kohtaa päästäänkin muihin lainaamiini väitteisiin. On huomattavaa, miten Lilyn kaltaiset naisvaltaiset yhteisöt ovat kommentoijan silmissä ”tuotteistetun sukupuolisuuden taivaita” ja niiden sisältö ”höttöä”. Kirjoittaja asettaa vastakkain pinnallisen hömpän ja ”yhteiskunnallisen analyyttisyyden” esittää nämä toisensa poissulkevina binäärisinä vastakohtina ja samastaa ne toiseen itsestäänselvänä ottamaansa binääriseen vastakohtapariin, mieheyteen ja naiseuteen. Miehiset yhteisöt nähdään vaihtoehtona naisten yhteisöille, ja implisiittisenä oletuksena on, että kaikki ovat jompaa kumpaa. Tähän ajatukseenhan liittyy montakin ongelmallista perusoletusta.
Ensinnäkin vastakohta-asetelma itsessään on älyllisesti epärehellinen. Tässä asetelmassa vaikka siitä ”yhteiskunnallisesta analyyttisyydestä” ei tee erityisen miehistä mikään muu kuin se, että se asetetaan vastakohdaksi ”ihmissuhdemuotielämäntapahötölle”, joka on ”naisten heiniä” – eli kaikki, mitä ei ole suunnattu nimenomaan naisille, on kirjoittajan silmissä miesten maailmaa, miehistä. Politiikka, yhteiskunta, kaikki ns. vakavat kysymykset kuuluvat miehiseen toimintapiiriin, ja niistä keskusteleva nainen astuu ”miehisiin yhteisöihin”. Samastamalla binääriset vastakohdat keskenään jaetaan kaikki maailman puheenaiheet naisten ja miesten juttuihin, ilman neutraalia aluetta. Tämä kaikki on tietenkin pelkkää oletusta, ideologiaa. Tuhonvimman väite siitä, että poliittisissa blogeissa keskustelua käyvät enimmäkseen miehet, voidaan sinällään jättää omaan arvoonsa, koska se ei voi perustua muuhun kuin ennakko-oletukseen. Kaikissa näissä oletuksissa on taustalla totunnainen tapa ajatella, jossa mies on aina oletusarvoinen sukupuoli, ja naiseus on jotain muuta, erikseen määriteltyä (toiseutettua, sanoisi sukupuolentutkija), jolle kuuluvat asiat on määritelty erikseen ja rajattu ulos maailmasta, jossa kaikki muu kuuluu oletussukupuolelle, miehille.
Toisekseen naisten kiinnostuksenkohteet (jotka kirjoittaja näkee ilmeisesti biologisesti määrittyneinä pikemminkin kuin ympäristön vaikutuksena perustelematta tätä oletustaan mitenkään) arvotetaan tässä asetelmassa automaattisesti vähäarvoisemmaksi kuin miesten kiinnostuksenkohteet. Naisille määriteltyjen puheenaiheiden ominaisuuksiksi esitetään pinnallisuus, yhteiskunnallinen merkityksettömyys ja kaupallisuus (tämän viimeisimmän ominaisuuden implikoidessa sitä, että poloisia höhliä naikkosia nyt hyväksikäytetään). Edelleen haluan korostaa, ettei naisille määrättyjen aihepiirien ulkopuolisia aiheita määritä miehisiksi mikään muu kuin vastakkainasetteluun perustuva mielikuva miesten ja naisten asioista – ja siitä, että kaikki vakava yhteiskunnallinen keskustelu kuuluu miesten toimintaympäristöön (älyllisesti rehellisempää olisi vertailla sisustusta ja muotia puheenaiheina vaikkapa urheiluun ja autoihin, joskin tällöinkin se perustuisi stereotypioihin ja turhaan arvottamiseen). Naisten kiinnostuksenkohteet määritellään hömpäksi sen perusteella, että ne ovat naisten kiinnostuksenkohteita, ja tältä pohjalta vedetään johtopäätös, että naiset ovat kiinnostuneita vain hömpästä. Tämä retorinen hairahdus, ystäväni, tunnetaan nimellä kehäpäätelmä. Sen ainoa looginen (?) johtopäätös on se, että naisen kiinnostus jotain aihepiiriä kohtaan on se asia, joka tekee ko. aihepiiristä hömppää.
Ja kun yllä kuvattua kehäpäätelmää käytetään ihmisryhmän määrittämiseen, kyse ei ole vain älyllisestä kömmähdyksestä, vaan vallankäytöstä. Ideologisesta vallankäytöstä, jonka ideologisuus häivytetään asettamalla sen vastapainoksi olkiukko epärationaalisesta feminismistä, joka ei tunnusta biologisia tosiasioita. Kolmas elementti koko tässä binääristen vastakohtien mallissa onkin se, että sukupuolittamalla kaikki maailman puheenaiheet pyritään luonnollistamaan vaikutelmaa siitä, että näillä puheenaiheilla olisi sinällään mitään tekemistä biologisten sukupuolten kanssa. Keskustelijan olkiukkofeministi sanoo, ettei biologinen sukupuoli vaikuta mihinkään, joten tätä vastustaakseen kommentoija esittää, että biologinen sukupuoli vaikuttaa kaikkeen. Jälleen kyseessä on helppotajuinen mutta lähemmässä tarkastelussa kestämätön vastakkainasettelu, jossa on olemassa vain kaksi vastausta, oikea ja väärä. Ja koska toinen edustaa ideologiaa, olisi toinen tällä logiikalla muka ideologiasta vapaa (ja siten totuudenmukaisempi, ilmeisesti), koska se edustaa kaikkea mitä toinen osapuoli ei edusta. Väittelyn molemmat osapuolet ovat toki myös edelleen todellisuudessa anonyymin kommentoijamme pään sisällä, joten keskusteluun on turha kenenkään ulkopuolisen yrittää osallistua.
Niin. Ja kaiken tämän retorisen kikkailun jälkeenkin kommentaattorimme rohkenee vielä esittää, että kieli ei tuota todellisuutta? Samalla kun puhuu naisille suunnatuista ”kertomuksista” – eivätkö ne sitten ole kieltä? Se, että kieli ja kertomukset tuottavat todellisuutta ei muuten tietenkään myöskään ole pelkästään ”feministien väite”, vaan aivan yleisesti hyväksytty näkökanta kielitieteessä, kertomuksentutkimuksessa ja kaikissa muissakin ihmistieteissä, mukaan lukien yhteiskuntatieteet, joita esimerkiksi ottamani kommentaattori vaikuttaa pitävän suuressa arvossa. Se ei muutu hömpäksi vaikka miten moni nainen siitä puhuisi.
Loppupäätelmänä voisin todeta, ettei edellä kuvatun kaltaista retoriikkaa hyödyntävän henkilön kanssa kannata yrittää keskustella. Hän on niin mielikuviensa lumoissa, ettei kuitenkaan kuuntele tai edes ymmärrä mitä sanot. Sosiaalisesta todellisuudesta ei voida puhua ennen kuin molemmat osapuolet pystyvät ja suostuvat katsomaan sen läpi.