Marokkolainen harira-keitto lääkkeeksi flunssaan ja kaamokseen

No niin, yhdeltä päivällä on sisätiloissa jo aivan pimeää, vaikka tässä kämpässä on käytännössä koko ulkoseinä ikkunaa. Ja siitä ikkunasta muuten vetää. Marraskuun lopun myrskyn ja räntäsateen vastapainoksi kaipaillaan nyt kipeästi jotain kunnolla lämmittävää lohturuokaa. Vähän pitkästyneenä tavanomaisiin thai-inspiroituneisiin ratkaisuihin, joilla yleensä lähestyn tätä haastetta, lähdin hakemaan vaikutteita tällä kertaa Afrikan suunnalta, ja päädyin keittelemään tätä tuhtia ja maukasta marokkolaista soppaa.

img_5928.jpg

Chili, inkivääri ja salainen ainesosa kaneli tuovat perinteiseen harira-keittoon kaivattua lämpöä ja mausteista potkua, soppa on täyttävää ja sellaista hyväätekevän tuntuista, soveltuu tutkitusti myös alkavan flunssan tappamiseen. Usein hariraan käytetään myös jotain lihaa, tavanomaisesti lammasta, mutta tämä oma viritelmäni on kasvisversio linsseillä ja kikherneillä. Lisäproteiinia tulee vielä quinoasta, jolla ei tietenkään ole mitään tekemistä Marokon tai edes Afrikan mantereen kanssa – tällainen hipsterikäs fuusioratkaisu siis. Keitto on vegaanista ja gluteenitonta ja soijatonta ja sokeritonta ja kaikkien vallitsevien trendien mukaan erinomaisen terveellistä ja muodikasta. Mitään pikaruokaa tämä ei ole, mutta valmistuu enimmäkseen itsekseen ja on seuraavana päivänä lämmitettynä vielä parempaa.

Harira-keitto

(iso padallinen, kahdelle hengelle pariksi kolmeksi päiväksi)

  • 3 isoa sipulia
  • 3 kynttä valkosipulia
  • 2-3 punaista chiliä
  • reilu pala inkivääriä
  • 1 tl kanelia
  • 2 prk tomaattimurskaa
  • 1 l kasvislientä
  • 2 dl kuivia vihreitä linssejä
  • 2 dl quinoaa
  • 1 tlk kikherneitä
  • 1 puska korianteria
  • 1 sitruunan mehu
  • oliiviöljyä
  • suolaa

Valmistaminen:

  1. Silppua sipuli ja chili, raasta inkivääri ja murskaa valkosipuli. Kuullota kasviksia oliiviöljyssä isossa padassa tai kattilassa (väh. 4 l), laita kansi päälle ja anna muhia matalalla lämmöllä välillä sekoitellen vähintään 15 minuuttia. Lisää sitten joukkoon kaneli ja anna hautua vielä viitisen minuuttia.
  2. Lisää pataan tomaattimurska ja kasvisliemi, kuumenna kiehuvaksi ja hauduta matalalla lämmöllä kannen alla puoli tuntia (tai kauemmin jos maltat).
  3. Huuhtele linssit ja quinoa kylmällä vedellä. Lisää molemmat keiton sekaan ja keitä 20 minuuttia kunnes linssit ja quinoa ovat kypsiä mutta yhä napakoita. Lisää sitten joukkoon valutetut kikherneet ja anna lämmetä.
  4. Purista sitruunasta mehu ja lisää se keiton sekaan. Tarkista maku ja lisää suolaa tarpeen mukaan. Silppua puolet korianterista ja sekoita keittoon. Annostele lautasille ja ripottele lisää korianteria annosten päälle.

Koti Ruoka ja juoma
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.