Kissalinjalla edellisestä postauksesta jatkaakseni, tänään vietetään valtakunnallista löytöeläinpäivää. Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto SEY haluaa tänä vuonna kiinnittää päivällä erityistä huomiota villiintyneisiin, hoitamattomiin ja holtittomasti lisääntyviin kissalaumoihin, jotka ovat tänä päivänä suomalaisella maaseudulla kasvava ongelma. Omien löytökissojen myötä aiheeseen on tullut tutustuttua ja voin sanoa, että se ei ole mitään kaunista katsottavaa. Heitteille jätetyt, villiintyneet ja puolivillit kissat muodostavat kymmenien, jopa satojen kissojen laumoja, joiden terveydestä ja hyvinvoinnista ei huolehdi kukaan – kissat ovat sairaita, usein sisäsiittoisia, nälkiintyneitä ja täysin villiintyneitä, ja monet niistä päätyvät talteen otettuna suoraan lopetettavaksi. Talvella niitä kuolee kasapäin nälkään ja kylmyyteen, koska kissalla ei todellakaan ole mitään mahdollisuuksia selviytyä ulkona Suomen talvesta.

Ajatus ja Muisti, meidän löytökissat.

Eläinsuojeluyhdistyksillä riittää työsarkaa – löytöeläintaloihin päätyvistä lemmikkieläimistä noin 90 prosenttia on kissoja. Hylättyjä kissoja, kesäkissoja, leikkaamattomien kotikissojen vahinkopentuja ja sitten näitä villiintyneiden kissalaumojen nuorempia yksilöitä, joilla on vielä mahdollisuuksia kesyyntyä. Ajatus ja Muistikin ovat todennäköisesti molemmat juuri tällaisten villiintyneiden maalaiskissojen pentuja, toinen loukutettu emoineen ja sisaruksineen, toinen jo muutaman viikon iässä orpoutunut. Nämä kaksi olivat onnekkaita, toipuivat reissuistaan, saivat uuden kodin ja mahdollisuuden elämään. Kaikille löytökissoille ei löydy koteja, ja etenkin syksyisin niitä on enemmän kuin löytöeläintalot pystyvät edes ottamaan vastaan. Mitä vanhempi kissa, sitä epätodennäköisempää on, että koti löytyy.

Suurin syyhän tähän on se, että maatiaiskissoja ei yksinkertaisesti arvosteta. Niitä on aina saatavilla ilmaiseksi, joten niistä ei olla valmiita maksamaan mitään. Tästä syystä maatiaiskissojen pentuja ei kannata myöskään hoitaa asianmukaisesti, ja ruokittavista suista halutaan mahdollisimman pian eroon. Luovutusiästä (12 viikkoa) ei siksi monikaan juuri piittaa, jolloin erilaiset käytöshäiriöt ovat hyvin yleisiä, ja näiden käytöshäiriöiden vuoksi lemmikki usein hylätään ”pitovaikeuksien” vuoksi. Hoitokaan ei saisi maksaa mitään, madotukset ja rokotukset jätetään tekemättä, leikkautuksesta puhumattakaan. Kiimainen merkkaileva eläin onkin sitten hankala asuinkumppani, joten se päästetään vapaana juoksentelemaan mielensä mukaan tekemään lisää pentuja, joita kukaan ei halua. Ylipäänsä kissa on ainoa lemmikkieläin joka päästetään ulkoilemaan vapaasti omille retkilleen, autojen ja petojen armoille. Ja sitten jos ja kun se yhtenä päivänä ei palaakaan reissultaan kotiin, haetaan jostain ilmaiseksi uusi tilalle. Ja arvottominahan ne myös pysyvät niin kauan kuin kissoja ei leikkauteta, ne lisääntyvät holtittomasti ja niistä on jatkuvaa ylitarjontaa. Aika usein tunnutaan myös ajattelevan, että kissa nyt on joka tapauksessa sellainen puolivilli otus, joka ei erityisemmin kiinny omaan perheeseensä – mikä nyt on ilmiselvästi hölynpölyä.

SEY:n mukaan Suomessa hylätään vuosittain noin 20 000 kissaa. Siis tieten tahtoen hylätään, saatetaan vaikka vain jättää jälkeen kun muutetaan uuteen asuntoon, tai jättää kesän jälkeen mökille ja ajatella että kyllä se keskenään pärjää, osaahan se hiirestää. Ja nykyisen eläinsuojelulain mukaan näistä heitteille jätetyistä kissoista sikiävät villiintyneet kissalaumat eivät ole minkään tahon vastuulla, ei kunnallisten löytöeläintalojen eikä eläinsuojeluviranomaisten – niistä huolehditaan pelkästään vapaaehtoisvoimin. Ja resurssit ovat tietenkin kovin rajalliset.

Itselleni ei ennen omakohtaista aiheen kohtaamista ollut ollenkaan käsitystä, että tilanne on niin paha kuin se on, että maatiaiskissojen arvostus on niin vähäistä ja niiden osakseen saama huolenpito niin puutteellista. Tokihan sitä jollain tasolla tiesi, että kotia etsiviä kissoja on pilvin pimein, muttei silti oikeasti hahmottanut ongelman laajuutta – senpä takia halusin siitä itsekin nyt kirjoittaa. Kun puhutaan eläinsuojelulain puutteista, puhutaan yleensä tuotantoeläinten oloista ja turkistarhauksesta – sitä jotenkin olettaa, että edes lemmikkieläinten kohdalla asiat olisivat kunnossa.

SEY:n ja Animalian vetoomuksessa uuden eläinsuojelulain puolesta vaaditaan, että kaikki koirat ja kissat tulisi tunnistusmerkitä (siruttaa) ja rekisteröidä. Näin helpotettaisiin löytöeläinten pääsemistä takaisin kotiin ja varmistettaisiin samalla, että jokaisella eläimellä on omistaja, joka voidaan katsoa vastuulliseksi eläimen hyvästä hoidosta. Lisäksi SEY vaatii, että kunnallisten löytöeläintalojen ja eläinsuojeluviranomaisten on otettava vastuu löytöeläinten talteen otosta ja hoidosta.

Vetoomus uudeksi eläinsuojelulaiksi löytyy täältä. Siinä on monta tärkeää ja olennaista tavoitetta, tämä lemmikkien tunnistusmerkintä vain yksi niistä. Minä allekirjoitin, allekirjoittakaa tekin ellette ole sitä vielä tehneet.

Omasta puolestani voin kokemusteni pohjalta myös lämpimästi suositella kodin antamista kodittomalle kissalle, jos kissan hankkiminen ylipäätään on mielessä. On aivan uskomattoman palkitsevaa seurata, miten elämälleen heikon alun saanut arka kissa vähitellen sopeutuu, rohkaistuu ja alkaa luottaa ja kiintyä uuteen perheeseensä. Itselleni se on ollut yksi hienoimmista kokemuksista ikinä, ja asia joka tuottaa valtavasti iloa – että on saanut antaa näille mahtaville pikku otuksille mahdollisuuden hyvään elämään. Se ei ehkä suuremmin vielä paranna koko maailmaa, mutta muuttaa täysin ainakin pari elämää.