Pitäkää hyggenne
Median lempisana tässä kuussa näyttää olevan hygge. Siihen törmää nyt joka paikassa blogeista ja lifestyle-medioista aina Ylen uutisiin asti (missä ajan hermoilla tukevasti istuva toimittaja rakensi tänään hataran hygge-aasinsillan jopa uutiseen, jonka piti käsitellä alakuloa terveysriskinä sydämelle).
Mikäli olen oikein käsittänyt, sanalla viitataan siihen, että ihminen puuhastelee asioita, joista tulee hyvä mieli ja nauttii kotona olemisesta, etenkin näin pimeänä vuodenaikana. Viltin alle käpertyminen on hyggeä, glögin hörppiminen on hyggeä, jopa saunominen on ilmeisesti nyt suomalaista hyggeä. Ihan hyvä sana sinänsä. Mutta se, mitä en oikein meinaa tässä muotisanan viljelyssä ymmärtää on, että esitetään kyseisen toiminnan itsessään olevan jotain rentoa tanskalaista lifestylea, joka nyt lanseerataan tänne suomalaisten iloksi kaamosmasennusta karkottamaan.
Sohvalla röhnöttäminen punaviinilasin kanssa ja kirjan lukeminen / tv-sarjamaratonien töllöttäminen / tirsojen ottaminen on aivan jokavuotista marraskuutekemistä. Pirtissä istuminen ja puhdetöiden vääntäminen kynttilänvalossa on ollut pimeän vuodenajan elämäntapa niin kauan, kuin ihmisiä on asunut täällä susirajan takana. Kotona hengailu ja lorvailu on aina ollut luonteva tapa viettää kaamosaikaa, koska pimeässä, loskassa ja myrskytuulessa pitäisi olla täysi masokisti halutakseen tehdä yhtään mitään muutakaan.
Tämä loppuvuoden horrostelu on myös mediassa joka vuosi laajasti käsitelty tapa elää. Se näkyy torkkupeittomainoksissa, punaviinivertailuissa, pataruokaresepteissä, rauhoittumiseen ja meditaatioon ja mindfulnessiin ja niiden paljon puhuttujen viidenkympin tuoksukynttilöiden polttamiseen kehottavissa elämäntaito-ohjeissa. Joka ikinen syksy. Jos oikein muistan, muutama vuosi sitten samalle ilmiölle yritettiin lanseerata nimitystä kotoilu.
Nyt tämä samainen media yrittää kirkkain silmin vakuuttaa, että ei meillä täällä Suomessa ole tämmöistä ennen tehtykään, tai ainakaan siitä ei ole osattu nauttia oikein. Sehän nyt on nähty laiskuutena ja hengen heikkoutena, töitä täällä on vain painettu kuin viimeistä päivää ja vapaa-aikana kulutettu pururataa räntäsateessa. Mutta nyt on kuulkaa vihdoin tullut pohjolan luterilaisillekin lupa ottaa rennosti, kun oikein tanskanmaalta asti tuodaan modernia skandinaavista tuulahdusta Suomeen.
Hyggessä on kaiken kaikkiaan vähän sellainen pohjoismaisen lifestyle-brändin fiilis, sellainen luksuksen tuulahdus. Elämäntyyliä, jossa kulissina leppoisalle kotona oleilulle toimivat linjakkaat design-huonekalut, jossa pukeudutaan silkkipyjamiin, keitellään jotain limited edition -vuosikertaglögiä ja napostellaan käsintehtyjä konvehteja samalla, kun ruoholla ruokitun pihvinaudan sisäpaisti hautuu uunissa mureaksi. Ja poltellaan niitä viidenkympin tuoksukynttilöitä. Koska sikäli kun elämän yleinen tyylikkyys menee, Tanska on uusi Ranska.
Sen sijaan, että vain litkittäisiin teetä sohvan pohjalla ja yritettäisiin nauttia pimeän vuodenajan tunnelmasta, hyggeilyn kautta päästään olemaan sellaisia ihmisiä, joiden elämä on niin fotogeenistä ja leppoisaa, ettei kaamos voi ikinä päästä niskan päälle. Luodaan mielikuvia, rakennetaan identiteettejä, keksitään itseämme uudelleen. Kuka tahansa voi olla elegantti kööpenhaminalainen jos vain asennoituu oikein!
Hyggeä hehkutetaan jonkinlaisena elämän muuttavana voodoona, vähän kuin KonMaria vuosi pari sitten. Kun omaksut tämän elämäntaitofilosofian, pimeys lakkaa painamasta mielen päällä. Väittävät jopa, etteivät tanskalaiset kärsi kaamosmasennuksesta. Mikäli tämä on totta (enkä usko, että se on), siihen voinee olla syynä joko hyggen elämänmullistava taika tai sitten se, että Tanska sijaitsee kohtalaisen matkan verran etelämmässä ja yhden aikavyöhykkeen verran lähempänä valoisia aamuja kuin Suomi.
En lähtisi tyrmäämään sanan itsensä lanseeraamista suomen kieleen aivan suoriltaan. Se, millaisia sanoja ihmisillä on käytössään, vaikuttaa siihen, miten he ajattelevat. Ehkä se, että pimeästä vuodenajasta nautiskelulle on olemassa yksinkertainen käsite, auttaa ihmisiä näkemään marraskuun paremmin muunakin kuin räntäsateena ja pimeinä aamuina.
Mutta älkää tulko mulle sanomaan, että glögin siemailussa ja Netflixin tuijottamisessakin pitäisi olla kyse jostain lifestylestä ja identiteettiprojektista, älkää tehkö punaviinistäni self helppiä.
Älkääkä nyt ainakaan helvetissä sanoko kenellekään kaamosmasennuksesta tosissaan kärsivälle ihmiselle, että aivokemiaan ja pimeähormoneihin liittyvä psyykkinen oireyhtymä paranee kupposella teetä ja positiivisella ajattelulla.
Kuvissa kotikissat Ajatus ja Muisti näyttävät mallia, miten elämä voi olla sekä rentoa että tyylikästä vuodenaikaan katsomatta, oli hyggeä tai ei.