Raejuustoa pannulle, eli sananen lihankorvikkeista
Tänä syksynä on paljon puhuttu kaikenlaisista toinen toistaan kummallisemmista niin kutsutuista lihankorvikkeista. On nyhtökauraa, härkistä, jotain kamaa jonka nimi on Oumph! (ja joka käytännössä on valmiiksi marinoituja soijasuikaleita pakasteena jos oikein olen käsittänyt). Pitkään kasvissyöjänä elänyt ja nykyiselläänkin hyvin vähäisiä lihamääriä kuluttava kuluttaja kiittää ja kiinnostuu, tottakai. On mahtavaa että markkinoille tulee uusia vaihtoehtoja.
Itse olen kyllä sellainen, ilmeisen harvinainen yksilö, jonka mielestä ihan tavan tofukin on oikein valmistettuna hurjan hyvää (paitsi se Alpron tofu, sitä ei syö pirukaan), ja soijarouheestakin saa oikein maukasta kun osaa pari niksiä. Palkokasvit ovat hyviä ja halpoja, paitsi valkoiset pavut. Omina kasvissyöntivuosinani en kokenut, että vaihtoehtoja olisi ollut varsinaisesti vähän tai että ne olisivat olleet työläitä tai hankalia, mutta toisaalta kaikkeen tottuu. Kasvisruokaan tottuneena en ole enää vuosiin mieltänyt esimerkiksi tofua lihan korvikkeeksi (ja ehkä juuri siksi en löydäkään sen mausta moitittavaa). Siksi en ole ehkä innostunut näistä lihankorvikkeina mainostetuista uutuustuotteistakaan niin paljon kuin jotkut – ne lienee suunnattukin enemmän pitkän linjan sekasyöjille jotka etsivät tutunomaisia vaihtoehtoja lihalle.
Ja sehän nimenomaan onkin mahtavaa, koska juuri näin saadaan lihankulutusta laskuun ja planeetta kiittää. Samalla kasvissyönti normalisoituu, se ei ole enää ideologinen kannanotto vaan ihan vain ruokaa siinä missä mikä tahansa. On aivan huikean hienoa että kasuaalin kasvissyönnin kynnystä madalletaan, sillä muutetaan pidemmän päälle myös ihmisten asenteita. Jokainen lihankorvikkeeksi brändätty tuote on siis ehdottomasti tervetullut.
Mutta siis voi hyvä tavaton näiden tuotteiden nimiä. Nyhtökaura on ihan hauska, joo, vaikka vähän oudosti perustuukin lähinnä parin vuoden takaiseen muotisanaan ilman että sitä olisi nyhdetty mistään. (Vai onko? En minä oikeastaan tiedä miten sitä tehdään). Härkis kuulostaa hienosti ihan raavaan miehen appeelta, pisteet siitä. Mutta sitä en tajua kuollaksenikaan miksi kukaan haluaisi syödä kamaa nimeltä Oumph! Oumph! on ääni joka kuuluu siitä, kun lihava knallipäinen mies saa mojovan tällin palleaansa.
Kaikkein merkillisin tapaus on kuitenkin Valion kovalla haloolla lanseeraama Mifu – paistettava ruokarae. Nimellä olisi ilmeisesti tarkoitus kertoa, että tämä on niin kuin tofua, mutta tehty soijamaidon sijaan lehmänmaidosta (milk tofu?) – mikä on kohtalaisen turhanpäiväistä sikäli, että vastaavalle elintarvikkeelle on jo nimi, ja se nimi on kotijuusto. Ja en kai muuten ole myöskään ainoa, jolle ”ruokarae” tuo mieleen jonkin dystooppisen scifipöperön, jolla ihmiskunnan rippeet pitävät itsensä hengissä sen jälkeen, kun ilmastonmuutos ja eroosio ovat hävittäneet suurimman osan viljelykelpoisesta maasta ja makeasta vedestä käydyt ydinsodat tuhonneet leijonanosan planeetan ekosysteemeistä?
Tulin kuitenkin poimineeksi kyseistä tulevaisuuden tuotetta paketin mukaan kauppareissulta, koska olin utelias näkemään olisiko se sitä, mitä edellä esitettyjen mielleyhtymien ja mainoskuvien perusteella odotin sen olevan. Ja olihan se.
Nimittäin raejuustoa.
Se näyttää raejuustolta, tuntuu suussa raejuustolta (aika vähärasvaiselta ja kiinteältä versiolta) ja maistuu aavistuksen verran tavallista suolaisemmalta raejuustolta. Paistaessa se ruskistuu nätisti (oletettavasti tuotteeseen lisätyn sokerin ansiosta), mutta maistuu ja tuntuu myös sen jälkeen ihan vain raejuustolta. Otaksun, että normaalia raejuustoa ei voi paistaa, mutta en ole toisaalta ikinä kokeillut, koska kuka hullu nyt muka paistaa raejuustoa. Hölmöksihän siinä tuntee itsensä kun pyörittelee mokomaa tavaraa paistinpannulla.
Tässä näyssä on jotain syvästi vieraannuttavaa.
Raejuusto on tietenkin ihan hyvää. Käytin itse Mifua lisäämään proteiinia sellaiseen ruokaan, jossa en halunnut proteiinikomponentin olevan erityisen näkyvä osa kokonaisuutta, ja tätä tarkoitusta se palvelikin hienosti. Koska se on raejuustoa, ja raejuuston koko pointti on olla huomaamaton ja helppo tapa lisätä proteiinia suunnilleen mihin vain.
En aivan näe syytä, miksi kukaan olisi valmis korvaamaan lihan ruoasta tällä kamalla, koska ei kai kellekään tulisi mieleenkään korvata jauhelihaa normaalilla raejuustolla. Kilohintaakin tällä on enemmän kuin sikanaudalla. Sikäli en ole mitenkään vakuuttunut, että tämä lihankorvike oikein palvelisi tarkoitustaan.
Toisaalta myöskään ympäristönäkökulmasta lihan vaihtaminen juustoon ei välttämättä ole paras mahdollinen idea, koska sen tuotannon hiilidioksidipäästöt ovat helposti samaa luokkaa kuin naudanlihan. Eettisyysnäkökulmasta katsoen taas Mifulla olisi huomattavasti enemmän uskottavuutta jos se olisi edes luomua.
Lopputulemana olkoon siis, että en oikein näe, mikä tämän elintarvikkeen pointti on. Vaikka siinä ei sinänsä mitään vikaa olekaan, en myöskään näe aivan heti osatavani sitä uudestaan.
Jos haluan raejuustoa, ostan raejuustoa.