Se parempi avokadopasta

Tomaatti-avokadopasta syntyi kuten monet suosikkiarkiruuat: piti saada väännettyä lounasta niistä aineksista, joita kaapista sattui löytymään. Meillä oli tuoreita tomaatteja ja optimaalisen kypsyystason hetkenä minä hyvänsä ohittavia avokadoja, jääkaapin nurkasta löytyi puoliksi unohtunut pallo mozzarellaa. Pastaakin oli, koska sitä on aina. Isketään vaan kaikki yhteen, ei näillä eväillä voi pahaakaan tulla.

Ei tullut pahaa, tuli uusi lempiruoka. Tuoreista tomaateista keitetty vähän litku ja hapan kastike suurustui pastan joukkoon uskomattoman täyteläiseksi ja maukkaaksi paksuksi liemeksi yhdessä avokadojen ja mozzarellasta tihkuneen maidon kanssa. Kokeellisesta lounaasta tuli raikkaan makuinen, täyttävä, helppo ja halpa luottoarkiruoka, pastaksi vieläpä vähän tavallista terveellisempi. Yleinen mielipide tässä taloudessa onkin, että tämä on jopa parempaa kuin se kuuluisa avokadopasta.

Mitään sesonkiin sopivaa sapuskaahan tämä ei nyt varsinaisesti ole, mutta yksi tämän pastan hienouksista onkin, että tähän pystyy käyttämään – ja itse asiassa jopa kannattaa käyttää – jotain vähän kehnompaa tavaraa kuin parhaita kesätomaatteja. Tomaateista haetaan nimittäin tällä kertaa pikemminkin happoa kuin makeutta. Mozzarella ei ole välttämätöntä, ja sen pois jättämällä tämä muokkautuu kätevästi vegaaneille sopivaksi. Pastaksi kannattaa valita jotain pientä ja maljamaista, orecchietti on parasta jos sitä onnistuu löytämään (itse en ole viime aikoina löytänyt, nyyh). Liemi on tässä pastassa pääosassa, joten lopputulos saa olla vaikka vähän keittomainen.

img_5920.jpg

Tomaatti-avokadopasta

kahdelle nälkäiselle

  • 250 g pientä, hyvin nestettä kannattelevaa pastaa (esim. orecchietti, farfalle)
  • 6-8 kpl tomaatteja, koon mukaan
  • 2 avokadoa
  • 125 g (1 pallo) mozzarellaa
  • 3 kynttä valkosipulia
  • oliiviöljyä
  • 1 tl timjamia
  • 1 tl oreganoa
  • 2 tl sokeria
  • suolaa ja pippuria

Valmistus:

  1. Kuutioi tomaatit, valuta hetki lävikössä jos ovat kauhean vetisiä. Kuumenna kattilassa oliiviöljyä ja kuullota siinä murskatut valkosipulinkynnet. Lisää joukkoon kuutioidut tomaatit, sokeri, timjami ja oregano. Keitä keskilämmöllä kansi raollaan puolisen tuntia, lisää valmiiseen liemeen suolaa ja pippuria tarpeen mukaan ja keitä vielä hetki.
  2. Tomaattiliemen valmistuessa keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan, kuutioi avokadot ja mozzarella.
  3. Sekoita kypsän pastan joukkoon ensin tomaattiliemi ja sitten avokadonpalaset. Annostele lautasille ja ripottele mozzarellakuutiot annosten päälle.

Osallistun tällä innovaatiolla myös marraskuun ruokahaasteeseen, koska maailmaan mahtuu aina vähän lisää pastaa.

Koti Ruoka ja juoma