Mitä on oikeaoppinen laulaminen? Onko se tyylipuhtautta, teknistä taituruutta, virheettömyyttä, heleää äänenväriä, puhtautta, notkeutta tai vaivattomuutta? Rouheutta, vahvuutta, voimakkuutta? Tummia vai vaaleita äänenvärejä? Vibratoa, säröä, koristelua, kikkailua? Hiljaista vai voimakasta? Rumaa vai kaunista?

Näkökenttäni värjäytyy aina hieman punaisella, kun joku puhuu tai kirjoittaa kaikkitietävästi oikeaoppisesta laulamisesta. Laulamisesta on olemassa lukematon määrä erilaisia myyttejä. On tarkkoja ohjeita siitä, millaisella saundilla kaikkien laulajien tulisi laulaa, miten ”rekisterirajojen” erot pitäisi häivyttää kuulumattomiin, mitä teknisiä asoita jokaisen laulajan pitäisi hallita ja millä tavalla jokaisen laulajan pitäisi itseään ilmaista.

En henkilökohtaisesti pysty sulattamaan kaikkia näitä ohjeita. Minulle laulamisessa on kyse itseilmaisusta – miksi siis jokaisen laulajan pitäisi ilmaista itseään samalla tavalla? Eikö se ole aivan valtavan tylsää? Eikö olisi paljon siistimpää, jos kaikkia genrejä saisi laulaa juuri sillä tavalla, mikä itsestä tuntuu parhaalta? Eivätkö kaikki maailman isoimmat artistit laula juuri omalla tyylillään, ohjeista ja tyylipuhtauden normeista piittaamatta? 

Tottakai uskon myös, että on tiettyjä ohjeita, minkä mukaan on hyvä toimia, kun tahtoo pitää omasta äänestään huolta. Tärkein niistä on, että laulamisen pitäisi aina tuntua hyvältä. Jos laulaminen tuntuu epämukavalta ja sen jälkeen on kurkussa karhea olo tai ääni käheänä, on se aika selkeä merkki siitä, että jotain voisi tehdä toisin, jos tahtoo laulaa vielä loppuelämänsä ajan. Silloin yleensä auttaa, kun opettelee käyttämään tukilihaksistoa, välttää kurojalihasten ja huulten jännittämistä ja opettelee haluamaansa saundiin sopivan tekniikan. Näiden teknisten asioiden takia tarvitaan usein lauluopettajaa, joka opastaa äänenkäyttöä terveempään suuntaan. 

Kuitenkin todella suuri osa laulajien koulutuksesta kiinnittää huomiota siihen, miltä laulamisen opettajan tai instituution mukaan pitäisi kuulostaa – ei siihen, miltä laulaja itse haluaa laulunsa kuulostavan tai siihen, että ohjattaisiin kohti tervettä tekniikkaa laulajan omat musiikilliset toiveet huomoiden. 

En sano, etteikö olisi kiinnostavaa opiskella erilaisten genrejen tyylipiirteitä ja äänenkäytön tapoja. Päinvastoin, rakastan itsekin kuunnella erilaisia artisteja, analysoiden ja kopioiden heidän äänenkäytön tapojaan. On kiinnostavaa löytää eri genreille tyypillisiä laulutapoja ja laajentaa omaa ilmaisuaan opiskelemalla erilaisia laulutekniikoita. Uskon, että lauluopettajilla olisi hyvä olla kokemusta tällaisesta työskentelystä, jotta opettajan olisi helpompi täyttää oppilaan toiveet musiikillisesta ilmaisusta. En kuitenkaan usko, että olisi olemassa yhtä oikeaa tapaa laulaa tai tarkkoja kriteereitä sille, millaisia asioita hyvän laulajan on aina hallittava.

On tervettä äänenkäyttöä ja ääntä vahingoittavaa äänenkäyttöä. On taitavaa teknistä osaamista ja sellaista teknistä osaamattomuutta, joka rajoittaa merkittävästi laulajan itseilmaisua. On virheettömyyden kustannuksella tunteen unohtavia laulajia ja tunteen kustannuksella tekniikan unohtavia laulajia. Näissä kaikissa asioissa laulajaa voidaan auttaa eteenpäin. Minä kuitenkin väitän, että ei ole olemassa oikeaa ja väärää, eikä mitään yksittäistä piirrettä tai asiaa, jonka hallitseminen tai hallitsemattomuus tekisi kaikista laulajista hyviä tai huonoja.

Vastaukseni otsikon kysymykseen? Ei ole olemassa oikeaoppista laulamista, ihan niinkuin ei ole olemassa oikeaoppista tapaa ilmaista omia tunteitaan tai ajatuksiaan. Olemme kaikki yksilöitä ja siisteintä laulamisessa (ja elämässä yleensä) on, kun yksilö paljastaa itsestään jotain henkilökohtaista, odottamatonta ja erityistä. Siihen ei päästä pelkäämällä virheitä, vaan itseä kuunnellen ja omaan ääneen luottaen.

kuvat: pixabay.com