On vaikea selittää lyhyesti, mikä laulamisessa kiehtoo. Laulaminen on minulle kanava tunteisiin ja johonkin hyvin primitiiviseen tarpeeseen ilmaista itseäni ja omia tunteitani. Se on kanava luoda yhteyttä muihin ihmisiin sellaisella tasolla, jota emme tavoita pelkillä sanoilla. Minulle laulamisessa ei koskaan ole ollut kyse sirkustempuista, näyttämisen halusta tai siitä, että tahtoisin elää huomion keskipisteenä. Laulaminen ei ole minulle yksilösuoritus tai urheilulaji, eikä kyse ole koskaan ollut vain huikean tekniikan saavuttamisesta, vaan siitä, että saan kontaktin omiin tunteisiini ja muihin ihmisiin, ja opin samalla aina jotain uutta itsestäni ja muista. Laulamisessa on jotain uskomattoman voimauttavaa ja parantavaa.

Suurin osa opinnoistani keskittyy äänenkäytön tekniikan opetteluun. Complete vocal techniquen perusajatus on, että kaikki äänenkäytön tavat ovat kaikkien ihmisten saavutettavissa ja jokainen voi oppia laulamaan haluamallaan tavalla; oli se sitten hiljaa / voimakkaasti / klassisella tekniikalla / hevisäröllä / soulfiiliksellä / koristellen / syvällä ja tummalla soundilla / vaalealla ja kepeällä soundilla – and the list goes on.. Laulutekniikan opettelu on koukuttavaa ja hauskaa, ja tekniikkaa opetellessa voi löytää itsestään yllättävän paljon uusia puolia. Samalla kuitenkin korostan, että tekniikka ei koskaan ole se lopullinen päämäärä tai itseisarvo, vaan se toimii lopulta vain välineenä musiikilliseen ilmaisuun.

Ennen ensimmäisiä CVT-tuntejani Suomessa olin aina aika hiljainen laulaja. Lauloin folkia, poppia ja jazzia ja keskityin aina laulamaan nätisti ja puhtaasti. Kuvittelin (ja tietysti minulle myös joskus sanottiin näin), että ääneni sopii vain herkkiin hiljaisiin kappaleisiin, enkä voisi ikinä laulaa uskottavasti rockia, bluesia tai soulia, vaikka rakastin näitäkin genrejä. Tosiasiassa olin vain tottunut laulamaan hiljaa, koska olin nuorempana aika ujo (olen vieläkin vähän). Minulle on kerrottu, että vietin lapsena paljon aikaa laulellen vessassa – oletettavasti siksi, että se oli suljettu tila, jossa sain laulaa rauhassa ilman, että kukaan kuunteli :D. CVT on opettanut minulle, että minäkin voin halutessani laulaa kovalla volyymillä, voin heittäytyä souldiivaksi ja voin tehdä äänelläni kaikki ne jutut, joita kuvittelin joskus mahdottomiksi.

On uskomattoman voimauttavaa, kun löytää tavan laulaa täydellä kapasiteetillaan. Kun pääsee kokeilemaan erilaisia tapoja käyttää ääntään ja löytää yhteyden omaan kehoonsa ja omiin tunteisiinsa laulamisen avulla. Vielä hienompaa on, kun saa laulaessaan kontaktin muihin ihmisiin. Se taianomainen tunne, kun muu maailma ympäriltä katoaa ja kaikki samassa tilassa olevat ovat täysin läsnä musiikissa. Olen kokenut tällaisia hetkiä laulaessani kuorossa, johtaessani kuoroa, opettaessani, esiintyessäni ja musisoidessani yhdessä muiden kanssa. Siinä on jotain, mitä en yrityksistä huolimatta ihan vielä osaa selittää kunnolla.

Äänenkäytön tekniikan opiskelu on haastavaa ja minulla on vielä paljon opittavaa laulutekniikasta, mutta suurin haasteeni tässä vaiheessa on henkisten muurien ja mukavuusalueen rajojen ylittäminen. Olen onnellinen, että olen päässyt osaksi uskomattoman suurisydämistä opiskelijaryhmää, jossa kaikki tukevat ja kannustavat toisiaan. Ryhmämme laulajista osa on esiintynyt työkseen jo pitkään, ja olen oppinut heiltä jo nyt todella paljon rohkeudesta, oman egon unohtamisesta, tunteiden ilmaisusta sekä luottamuksesta omiin toiveisiin ja näkemyksiin laulajana.

Tiivistetysti: laulaminen on minulle paljon muutakin kuin ”vain laulamista”. Se on elämää, läsnäoloa, tunteiden kokemista ja ilmaisemista, yhteyttä itseen ja muihin ihmisiin. Siksi minä laulan ja siksi koen, että laulamisella voidaan saada aikaan paljon hyvää tässä maailmassa.

kuvat: Ilkka Ferm