Rakkautta ennen keskiyötä (Before Midnight 2013)

Rakkautta ennen aamua (1995) vei nuoren amerikkalaisen kirjailijanalun Jessen (Hawke) Euroopan halki kulkevaan junaan, jossa hän kohtasi ihanan ranskattaren Célinen (Delpy). He viettivät yhdessä merkityksellisen iltayön Wienissä syöden, juoden ja keskustellen. Lopuksi he sanoivat haikeat jäähyväiset ja lupasivat palata samaan paikkaan. Jatko-osassa Rakkautta ennen auringonlaskua (2004), jossa esikoisromaaniaan markkinoiva Jesse kohtasi vanhan rakkautensa pariisilaisessa kirjakaupassa.  

 

Trilogian kolmannessa näytöksessä Rakkautta ennen keskiyötä (2013) keski-ikää lähestyvät Jesse ja Céline ovat menneet naimisiin ja saaneet kaksostytöt. Jesse on menestynyt kirjailijana, mutta maailmanparantaja Céline kamppailee työmarkkinoiden kanssa. Kumpikin on tehnyt uhrauksia suhteen eteen. Kreikan loman viimeisenä iltana tilanne kärjistyy? Onko rakkautta vielä jälkeen keskiyön? 

 

 

Tämä oli mielestäni trilogian ehdottomasti paras osa. Delpy ja Hawke osallistuivat itse käsikirjoittamiseen ja dialogi on loistavaa, todentuntuista – ja raadollista. Häpeäkseni löysin niin itseni Célinen repliikeistä. Samanlaisia törkyisiä loukkauksia rehellisyyden nimissä, jotka Jesse kiltisti nieli. Tosin olivapa Jessenkin kommentit todella viiltäviä. 

 

Riitaa saatiin niin pienistä kuin isoista asioista. Ja niin tutuista aiheista. Kuinkahan monta kertaa olen kuullut jonkun naisen Célinen tavoin syyttävän miestään siitä, ettei tämä ollut kertaakaan huolehtinut heille lapsenvahtia, vaan oli aina jättänyt tuollaiset asiat lasten äidin vastuulle. Ja se torjuva ilme, mikä Jessen kasvoille tästä heti nousi, oli sekin kovin tuttu. Celine hysteerisyydessään ja kohtuuttomuudessaan oli kuitenkin se ärsyttävämpi osapuoli. Jesse selvästi oli sovinnollisempi, jota ilman leffan loppuratkaisu olisi ehkä ollut toinen. Miten tuttua tämäkin. Auts.. Saatoin jopa oppia jotakin.

Ja sitähän saattaa kuvitella, että älykkäät ihmiset osaisivat riidellä jotenkin paremmin ja rakentavammin. Mutta ei ne osaa.

Toisaalta jotenkin helpottavaa huomata, ettei ole ihan tavatonta (miltei) pilata hieno ilta täydellisine puitteineen riitelemällä ;D

  

 

Lämpimästi suosittelen. Nuoret romantikot pitävät ehkä enemmän kahdesta ensimmäisestä osasta, mutte meille elämää enemmän nähneille, kyynistyneille (mutta varovaisen toiveikkaille salaromantikoille) tämä osuu ja uppoaa.