lapsettomuudesta

Tiedätkö,
minä odotin sinua niin!
Toivoin voivani tuntea
ensimmäiset kipristelyt
nähdä pikkuruiset piirteesi
kuvaruudulla
kokea nukkumaanmenosi ja heräämisesi
kuin höyhen kutittaisi vatsaa.

Toivoin voivani kulkea
ympäriinsä sinun kanssasi
ja kertoa kaikesta siitä kauniista ja ihanasta,
mikä sinua täällä odottaa.

Kuvittelin sinun silmäsi, hiuksesi, ensimmäisen hymysi ja koliikkihuutosi.
Laskin mielessäni kaikki sinun sormesi ja pikkuruiset varpaasi.
Miksi sinä et halunnut tulla valmiiksi?

Olemme Mieheni kanssa onnellisesti naimisissa. En olisi koskaan uskonut, että voisin löytää Miehen, joka on kiltti ja hellä ja joka rakastaa myös jokaista sielussa vuotavaa arpea minussa.  Löysin. Otin kiinni.

Meillä on hyvä suhde. Paljosta olemme selvinneet, yhdessäkin. Olemme olleet naimisissa joitain vuosia ja kuulleet lukemattoman määrän kyselyitä ”no koskas teille tulee vauva” ja ”eikö sitä jo olisi aika laittaa pullaa uuniin?”. Aina, kun menen uutena jonnekin, minulta kysytään nimi ja ammatti ja sitten se pahin – ”onkos sinulla lapsia?”. Kun vastaan, että ei, kehotetaan hankkimaan niitä ja kehutaan omat maasta taivaaseen ja surkutellaan sitä, että minä en ole päässyt osaksi äitien yhdyskuntaa tai osaksi äitiyden riemua. Pahinta, mitä koskaan voi kenellekään sanoa, lienee se, että vasta äitinä nainen on kokonainen.

Viime aikoina, kun lapsista on kysytty, olen vastannut enkelivauvoista. Sanonut, että minulla voisi olla viisi ihanaa, sinisilmäistä pellavapäätä. Mutta ei ole. Kaikki ovat tulleet kesken. Kukaan ei ole tullut valmiiksi asti.

Olen kertonut myös, että olemme lähteneet lapsettomuushoitoihin. Tielle, jonka päämäärä on täysi arvoitus ja jolla pettymyksensietokyky on enemmän kuin koetuksella. Tielle, jolla minun alapäätäni tutkii milloin yksi, joskus useampikin alalle vihkiytynyt ihminen, ultraa, tekee sisätutkimusta, arvioi kohtuni ulkonäköä ja sen sisäpintaa. Tielle, jolla minusta otetaan kymmeniä putkia verikokeita, uudelleen ja uudelleen. Ja jolla minun naiseudestani tehdään yksi potilaskertomus lisää. Koskaan aikaisemmin en ole tuntenut itseäni näin paljaaksi. (Paitsi raiskauksen  jälkeisessä poliisin ja sairaanhoitajan suorittamassa tarkastuksessa.) Ja tämä on vasta aluillaan. Hoito alkaa alkuvuodesta.

Kaikille teille tiedoksi, jotka mietitte lapsen tekemistä: niitä ei tehdä, vaan saadaan. Eikä aina edes saada, vaikka kuinka haluttaisiin.

Jokaisen kerran, kun näen
sinut vastaantulevien lasten
hymyissä, silmissä
minun kaipauksellani on kasvot.

Jokaisen kerran, kun joku
tavarahyllyjen väliin eksynyt pieni
huutaa äitiään
minun kaipauksellani on ääni.

Jokaisen kerran, kun illalla suljen silmäni
minun kaipaukseni saa muodon
sinä tulet uniini
juokset syliin ja hymyillen huudat:
        ”ÄITI!”