”mikset sä vaihda miestä?”
Puhuin erään ystäväni kanssa lapsettomuudesta ja parisuhteesta.
Siitä, millaisen kiviriipan se heittää meidän parisuhteen ylle.
Siitä, miten se on laskenut Miehen haluja ja innokkuutta seksiin ja mille se minusta tuntuu, kun Mies ei tahdohaluajaksapystykykene.
(Nykyään kaikissa epikriiseissä lukee ”miehestä johtuva lapsettomuus”.)
Siitä, miten välillä väsyn olemaan omaishoitaja ja kämppis ja toivoisin voivani olla Vaimo. Että seksielämä olisi samanlaista kuin aikaisemmin. (Meillä on ollut hyvä ja toimiva seksielämä.. rajoitteista huolimatta. Luova, räiskyvä ja tyydyttävä.)
Vastaus pamahti kuin rankkasateessa kastunut koivunoksa, päin kasvoja:
”No mikset sä sitten vaihda miestä?”
Perusteet: jokaisella naisella on oikeus hyvään parisuhteeseen. Jokaisella naisella on oikeus lapsiin niin halutessaan. Jos mies ei pystykykenehalua kohdata lapsettomuuden mukanaan tuomia vaikeuksia eikä toimimaan parisuhteen hyväksi ja jos kerran lapsettomuus johtuu miehestä, niin eikö naisella ole oikeus etsiä uusi kumppani, sellainen, kenen kanssa on onnellinen?
Olen samaa mieltä siitä, että jokaisella on oikeus hyvään parisuhteeseen. Sen rakentumiseen ja rakentamiseen vaan tarvitaan kaksi. Lapsiin on myös miehellä oikeus niin halutessaan, sekin on kahden kauppa. Jos lapsettomuus johtuu Miehestä, niin onko minulla oikeutta rankaista häntä siitä? Heittää pois? Apua! Mistäs sen uuden kohdalla sitten voisi olla varma, että siellä on kaikki siittiöt kuosissa ja hyvinvoivia? Pitäisikö sitä sitten uusilta ehdokkailta vaatia siemennesteanalyysin tulokset, ennen kuin voisi edes ajatella uuteen suhteeseen siirtymistä?
Olen samaa mieltä myös siitä, että olen väsynyt. Mutta eri mieltä siitä, että väsymyksen ja tämän hankalan elämänvaiheen takia pitäisi laittaa eropaperit vetämään. Entäs, jos syksyllä tärppää?
”Entäs, jos ei tärppää. Ootko miettinyt sitä? Ootko miettinyt, että sun elämästä on mennyt parhaat, hedelmälliset vuodet hukkaan? Jonkun muun kanssa sulla voisi olla jo 2-3 lasta.”
Olen miettinyt. Yön pimeinä tunteina valvoessani olen itkenyt sitä, että elämä voisi olla erilaista. Mutta kun se ei ole. Ei minun elämäni.
Yöllä, kun käännyn, näen nukkuvan Miehen. Kuulen tutun tuhinan. Painaudun Miehen selkää vasten, kuuntelen sydämen lyöntejä, silitän selkää, olkaa ja hiuksia.
Nukahdan ainoastaan yhteen ajatukseen: miten kukaan voi olla minulle NÄIN rakas?