”sinä olet minun silmissäni taistelija”

Näin sanoi Setä Terapeutti palattuaan rentoutuneena lomaltaan.

”Sinussa on niin paljon voimaa, vaikket sitä itse näe. Rohkeutta, taistelutahtoa. Kaikesta huolimatta sinä menet eteen- eikä taaksepäin.”

Itku. Piiiiiiitkä itku. Niin pitkä, että Setä Terapeutti varmaan oli jo ottamassa sanojaan takaisin.

Ei ottanut.

Puhuttiin keskenmenosta. Pettymyksensietokyvyn tilasta. Lomasta.

”Sinun pitää helliä itseäsi. Järjestää pieniä irtiottoja kotiin ja arkeen. Sinä ansaitset sen.”

Puhuttiin alkavista hoidoista. Pelosta. Ahdistuksesta. Painajaisista. Siitä, miten paljon pelottaa alkaa koko rumba uudelleen. Ja silti satoja ellei tuhansia kanssasisaria, jotka käyvät samaa rumbaa lukuisia kertoja enemmän läpi.

Puhuttiin kivusta. Elämän kivusta. Munasolupunktiokivusta. Unettomuudesta, joka on palannut.

”Siis minähän en tänne kirjaa mitään lääkkeisiin liittyvää. Minun mielestäni tärkeämpää on kuitenkin se, että olet levännyt ja vähemmän ahdistunut ja stressaantunut kuin uneton ja täysin tiltissä,” jatkaa hän vielä lopuksi ja hymyilee. 

”Nyt on hankala vaihe, mutta kyllä tästä selvitään.” 

Selvitään. Yhdessä.

Miten hyvältä tuntuukaan, että Setä Terapeutti on taas takaisin! Oli paljon kevyempi tulla takaisin kotiin.