tätinä olemisen riemu ja autuus
Olen täti. Triplatäti. Triplasti onnekas ja onnellinen.
Tänään sain sekä kehon että mielen virkistystä, kun sisko kyläili poikasensa kanssa meillä kylässä. Ovelta kuului jo ensimmäisenä reipas ”moi” ja heti perään ”olipas IHANAA tulla teidän kylään”. Siinä mielessä voin sanoa olevani onnekas, että sisarukset perheineen asuvat kohtalaisen lyhyen automatkan päässä. Olen saanut ja saan olla sisarusten lasten elämässä mukana.
Olla täti. (Tai kummitäti, sekin on oiva tätiyden muoto ja kummilapset ovat kyllä myös äärettömän rakkaita ja läheisiä). Tällä hetkellä se on yksi parhaista asioista. En voi kuvailla sitä tunnetta, mikä syntyy, kun kiipeää veljentyttöjen kanssa puuhun tai kirmaa pitkin kotimetsiä ja rantoja. Tai sitä, kun istuu sohvalla yksi tyttö kummassakin kainalossa ja lukee kirjaa tai kertoo satuja. Tai sitä, kun askartelee avaruusraketteja maitotölkeistä. Tai sitä, kun illalla iltasadun jälkeen silittää selkää, jalkaa, kättä, päätä ja laulaa samalla unilauluja seuraten, miten pienet silmät painuvat kiinni ja kuuluu se ensimmäinen tuhahdus, kun pieni vaipuu uneen.
Sanat eivät riitä siihenkään, kun pieni käsi etsii kättä kaupungilla kävellessä tai kun pienet kädet kiertyvät ympäri ja kuuluu sellainen onnellinen huokaus – siitä, että saa olla tässä.
Olen kiitollinen siitä, että veljeni ja siskoni ovat luottaneet minuun niin, että olen saanut viettää paljon aikaa lasten kanssa. Meiltä löytyy yöpukuja ja hammasharjoja ihan siltä varalta, että joku soittaa ja sanoo haluavansa yökylään tätilään.
Olen kiitollinen siitä, että olen saanut ottaa syliin, suukotella ja halia. Puhaltaa pois kolhujen tuomia harmikyyneleitä, nauraa kikattaa katkeamatta hassuille sattumuksille tai jutuille. Olla läsnä ihan tavallisessa arjessa. Kuunnella kouluharmeja, selvitellä siskosten tappeluita, asettaa rajoja rakkaudella. Kiitollinen olen siitäkin, että kahden jo hieman vanhemman tytön lisäksi olen saanut elämääni pienen pojan, jonka vuoro on nyt elämän kummastelulle, hämmästelylle ja sylissä olemiselle. Jokunen aika sitten veljentytöistä vanhempi tuumasi, että ei koskaan halua kasvaa niin isoksi, ettei voisi tulla syliin. Tuskin tuleekaan. Syliin voi aina tulla. Tädin(kin) rakkaus voi olla ehdotonta ja ansaitsematonta.
Tästä päivästä. Pieni parivuotias kiersi pikkuruiset kädet jalkojeni ympäri ja painoi pään polviini. Samalla huokasi syvään ja sanoi: ”Sinä olet sitten ihana. Minä niin lakastan sinua. Minä lakastan sinua niin kovin hilmuisesti.”
Mitä muuta tuommoisen jälkeen voi, kuin kiittää? Kolmesta Ihmeestä, Äärirakkaasta, tädin kullasta.