varovaisen toiveikas tiistai

Terveisiä ultrasta. Tämänpäiväinen saldo oli toiveikas, yhteensä 10 follia (munasolua), 10-12mm kokoisina. Lääkäri oli positiivisen oloinen, tyytyväinen siihen, että kaikki ovat noin tasamittaisia. Perjantaille sovittiin vielä kontrolliultra ja siis mahdollisesti maanantaina on edessä punktio, jos follit saavuttavat 17mm:n mitan.

Perjantaihin asti pistetään siis Puregonia, samalla annoksella 125IU ja Orgalutrania. Eilen illalla oli ensimmäinen Orgalutran-piikki. Yllätyin siitä, miten kurja se oli pistää. Olihan se kesältä muistissa, mutta aika näköjään huurrutti muistoa. Neula on paljon suurempi kuin Puregon-kynässä ja huono olo alkoikin jo ennen kuin neula edes lävisti ihoa. Itku tuli siinä vaiheessa, kun piti alkaa painaa ruiskun mäntää. Oksetti, pyörrytti ja ahdisti. Meni se, lopulta. Minä niin inhoan pistämistä Piikkejä. Pistoskohta on edelleen arka.

Onhan tämä melkoinen tunnemyräkkä. Mies kauniisti sanoi vastaanotolla, että  olen ”hieman tavallista herkempi”. Se oli kauniisti sanottu. Aamulla ennen ultraan lähtöä ehdin jo kilahtaa kolmesti (nihkeille legginseille, epätasaisesti valuneelle kahville ja Miehen villasukille) ja nyyhkiä vessassa turvoksissa olevaa alavatsaa ja hihittää menomatkalla taksikuskin jutuille. Laidasta laitaan. Huumorilla pärjää, ainakin vielä. Mitä mustempaa, sen parempi. Mies jatkoi toiveikkaalla linjalla: ”Eihän tämä onneksi kauaa kestä.”

Enää neljä pistospäivää. Kyllä minä selviän.

Kasvakaa, rakkaat follit. Kasvakaa.

Varovaisen toiveikkaana jatketaan.